Mikä tekee joulun?

20161206_10.jpg

20161206_3.jpg

20161206_4.jpg

20161206_1.jpg

En ole koskaan ollut suuri joulukoristeiden ystävä. En pidä kimaltelevista esineistä, enkä osaa asetella mitään koristeita niin, että ne olisivat kaikki sulassa sovussa keskenään ja näyttäisivät oikeasti hyvältä. Lasten vuoksi olen kuitenkin hieman yrittänyt tsempata ja olen luonut kotiin jouluista tunnelmaa paperitähdillä ja pikkuruisilla tontuilla ( jotka näyttävät vähän orvoilta ja yksinäisiltä, tylsiltäkin ) Ostin jopa huonekuusen, mutta en ole varma oliko se kovin hyvä ostos. Maksoi kolmetoista euroa ja näyttää hassulta, eikä mulla ollutkaan sille sopivaa ruukkua ja nyt se tönöttää edelleen siinä samassa muovipussissa mihin pakkasin sen viikko sitten Prismassa.

Olen vähän sitä mieltä, ettei joulua varten tarvitse koristella kotia vain sen vuoksi, että ne koristeet tekevät sen joulun. Lapsena joulun teki kovat pakkaset ja suuret kinokset, loma koulusta sekä tietenkin ne joululahjat. Nyt näin aikuisena joulun tekee kaikki se kiireettömyys ja yhdessäolo. Lämmin koti ja kynttilät. Jouluaaton riisipuuro, lanttulaatikko, lihapullat ja lämminsavulohi. Antamisen ilo ja vilpittömyys. Syvälle hetkeen uppoutuminen ja kiitollisuus. Tunne siitä, että taas yksi vuosi on taputeltu ja uusi odottaa malttamattomana jo nurkan takana.

Hyasintteja en ole vielä ostanut ainuttakaan, mutta ehtiihän sitä vielä. Pidän eniten hyasintista silloin, kun se ei vielä ole puhjennut täyteen loistoonsa. Hyasintti on jopa hieman ruma kun se kukkii, mutta silti se on pakko ostaa joka vuosi tuomaan jouluista tuoksua kotiin. Ollaan myös leivottu lasten kanssa pipareita yhteensä neljä peltiä. Yksi on koristeltu ja jo syötykin, mutta loput kolme pitäisi vielä koristella, täytyy vain ensin käydä ostamassa uusi satsi ranskanpastilleja.

Herään eloon ja kunnon joulutunnelmaan vasta päivä ennen jouluaattoa, kun kannamme kuusen ( muovikuusi ulkovarastosta ) sisälle ja koristelemme sen. Mitään jouluperinteitä meille ei ole ehtinyt muodostumaan, mutta haluaisin ehdottomasti käydä kuuntelemassa kauneimpia joululauluja. Tai ylipäätään käydä edes joulukirkossa. Tämä on aina jäänyt vain ajatusten tasolle, mutta tänä jouluna haluaisin toteuttaa edes toisen näistä.

__

mikä teidän mielestä tekee joulun ja mitä perinteitä teillä on?

Suhteet Sisustus Oma elämä Ajattelin tänään

Hyvä elämä, tervetuloa tänne kiitos!

20161130_6.jpg

Se olisi joulukuun ensimmäinen, hyvää sellaista kaikille. Pitkä marraskuu on vihdoin selätetty, lapset avaavat ensimmäiset luukut kalentereista ja joulunodotus voi kirjaimellisesti alkaa. Jes, ihanaa. Monelle keittiöalalla työskentelevälle joulunaika on usein suht kiireellistäkin aikaa pikkujouluineen ja joulupöytineen, mutta mä povaan rauhallista joulukuuta. Meillä ei esimerkiksi järjestetä pikkujouluja ulkopuolisille, mikä tietenkin helpottaa normaalia työmäärää.

Muuten joulukuu on töiden puolesta täysin normaali ja ihan hyvä niin, sillä olen hieman jäljessä omasta työtahdistani. Takana on melkein viikko sairaslomaa sinnikkäiden vatsavaivojen vuoksi ja vasta tänään torstaina olen päässyt takaisin töihin. Tuntuu hieman nurinkuriselta edes sanoa tätä, varsinkin kun vielä hetki sitten kirjoitin kohtuuden olevan kaikki kaikessa mitä tulee hyvään oloon, kehon tasapainoon ja ruokailutottumuksiin, mutta mun täytyy nyt hieman niellä omia sanojani ja todeta, etten voi oikein hyvin. Tähän päälle vielä pieni kaamosväsymys, niin soppa on valmis.

Olen aina hymähtänyt kaikenlaisille dieeteille ja FODMAP- ruokavaliolle. Ajatellut, ettei ihminen tarvitse niitä mihinkään ja että se kohtuus kaikessa on avain hyvään oloon. Tämän viimeisen viikon aikana olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että mun on tehtävä nyt suuri muutos ja katsottava tarkemmin mitä suuhuni pistän, sillä niin uskomattoman kipeä olen ollut kuluneen viikon aikana. Kaikki alkoi voimakkaasta oksentamisesta joka jatkui korkeaan kuumeeseen ja päättyi lopulta kolme päivää kestäneisiin vatsakramppeihin ja kipuihin. Syksyllä huomasin, että vatsaani koskee säännöllisen epäsäännöllisesti ( juuri nimenomaan oikealle puolelle ) aina kun laitan kenkiä jalkaan, nousen tuolilta tai sängyltä, jopa kun teen vatsalihasliikkeitä. Vatsaa painaessa löytyy napani vierestä oikealta kosketusarka kohta, jonka luulin johtuvan ( jostain kumman syystä, älkää kysykö miksi! ) synnytyksistä. Nyt olen kuitenkin sitä mieltä, ettei se välttämättä liity millään tavalla synnytyksiin – miksi liittyisi?

Olen selannut läpi omaa potilashistoriaani ja huomannut, että sairastan tämän ” mystisen vatsataudin ” aina puolen vuoden välein, eikä kukaan perheenjäsenistämme koskaan ole saanut tätä itselleen. Ajattelen, että sisälläni tapahtuu nyt jotain sellaista mistä itsekkään en tiedä yhtään mitään.

Tämän kammottavan viikon jälkeen olen ottanut härkää sarvista ja laittanut pyörät pyörimään, sillä vastauksen on löydyttävä. En halua käydä tätä läpi taas uudelleen ja uudelleen.

Toivon, että jo kovin juoksemaan lähtenyt mielikuvitukseni olisi väärässä ja ratkaisu tähän olisi ruokavalio.

Hyvä joulukuu, ole mun puolella ja tee tästä hyvä.

Suhteet Oma elämä Mieli