Kuten te ehkä muistattekin, meidän poika aloitti päiväkodin maaliskuun alussa. Olen aina kuulunut niihin äiteihin, jotka ovat ajatelleet päiväkodin olevan pahasta ja liputtanut perhepäivähoidon puolesta ja kun viime syksynä laitoin pojan hoitohakemuksen menemään, oli ensisijaisina paikkoina lähialueen perhepäivähoitajat.

Olen ajatellut, että päiväkodit ovat sellaisia kamalan suuria laitoksia, joissa lapsia on enemmän kuin sinne kunnolla mahtuisi, hoitajia aivan liian vähän eikä konfliktitilanteisiin ehditä kunnolla puuttua – ” kuka otti kenenkin kädestä, kuka löi ketäkin ja miksi? ” Sen sijaan, perhepäivähoidossa hoito tapahtuu kodinomaisessa ympäristössä, lapsia on kivan pieni määrä ja hoitaja ehtii huomioida kaikkien lasten tarpeet. Ja perhepäivähoito muutenkin on ajatuksena hieman lempeämpi, kuin heti suureen tuntemattomaan ryhmään meneminen.

Mutta, miksi mä sitten tulinkin toisiin aatoksiin? Miksi valitsin vastoin kaikkia mun periaatteita sittenkin päiväkodin? Ajattelin, että voisin nyt vähän kertoa teille omia syitäni.

Ensinnäkin, te jotka olette pidempään seuranneet blogiani varmasti muistatte viime syksyisen megalomaanisen väsymykseni ja pojan aivan jäätävän uhman ja kommunikaation puutteemme. Tuolloin ajattelin väsymyksissäni, että mun on aivan pakko hakea pojalle osaviikkoista hoitopaikkaa oman jaksamiseni vuoksi. Kyllä, luitte oikein. Tein juuri vastoin kaikkien kukkahattutätien periaatteita, jotka ovat mananneet sellaiset äidit alimpaan helvettiin, jotka ovat laittaneet lapsensa virikehoitoon oman jaksamisensa vuoksi. Olen siis yksi heistä, mutta hoidon myötä musta on myös kuoriutunut sellainen äiti mikä olen aina halunnut olla. Astetta rennompi ja oikeasti läsnä oleva.

Vaihdoin perhepäivähoidon päiväkotiin, kun ajattelin:

– sen olevan pojan tarpeille sopivampi

– että suuressa ryhmässä pitää tuoda tarpeensa ja itsensä esille sanoin, eikä huutamalla, itkemällä ja kiukuttelemalla

– että suuressa ryhmässä täytyy jaksaa odottaa omaa vuoroaan ja kärsivällisyys kasvaa

– että suuressa ryhmässä vuorovaikutus on monipuolisempaa

– että suuressa ryhmässä pitää oppia jakamaan ja ottamaan muut huomioon

– että vaikka joku hoitajista sairastuisikin, voin siitä huolimatta viedä lapseni hoitoon, eikä mun tarvitse miettiä varahoitoa tai jäädä itse töistä pois ( sitten joskus kun niitä ilmaantuu… )

– henkilökunta on koulutettua sekä ovat alansa ammattilaisia

– henkilökunta osaa lukea lapsia eri tavalla ja huomioida mahdolliset kehitykselliset puutteet ( siis jos sellaisia olisi tai ilmaantuisi… )

—

Itse olen päätökseeni todella tyytyväinen ja olen huomannut kuluneen kuukauden aikana suuria positiivisia muutoksia. Ennen päiväkodin aloitusta poika puhui kahden sanan lauseita, mutta jo ensimmäisen päivän jälkeen sanavarasto oli kasvanut huimasti, puhumiseen oli tullut rutkasti rohkeutta lisää, sanoja toistettiin ja ensimmäisen viikon jälkeen poika puhui jo kuuden sanan selkeitä lauseita! Poika tunnistaa aivan kaikki värit ja osaa laskea kahteentoista! Joidenkin korvaan  tämä saattaa kuulostaa hassulta, ” että niinhän kuuluukin, tai meidän Taavetti osasi jo syntyessään… ”, mutta meille nämä ovat todella, todella suuria juttuja ja ovat helpottaneet meidän arkea mielettömästi! Suurin helpotus ja muutos on ollut vaipasta pääseminen ja tästä saan kiittää päiväkotia. Tällä hetkellä poika ei käytä vaippaa päivisin ollenkaan ja joskus kotona ollessaan ei edes päiväunilla. Voin kertoa että lompakko, luonto sekä äiti ja isä kiittävät, kun vaippakustannukset ovat puolittuneet! Poika käy itse potalla kun tulee hätä ja on todella mielissään värikkäästä kalsarikokoelmastaan, joita lajitellaan omassa huoneessa värien mukaan. 😀 Myös pukemiseen on tullut helpotusta, kun kengät, pipo, kauluri, hanskat ja haalari halutaan pukea itse. Olen kaikista edellä mainituista asioista äärimmäisen iloinen, sillä nämä kaikki asiat ovat olleet pojan kanssa hankalia ja aiheuttanut mulle harmaita hiuksia. 

Tykkään muutenkin todella paljon pojan päiväkodista ja sen henkilökunnasta. Päiväkoti on todella pieni sekä ihanan kodinomainen. Siellä ei ole sen kummemmin ohjattua toimintaa, vaan lapset leikkivät toistensa sekä yhdessä hoitajien kanssa. Joskus käydään viereisen koulun liikuntasalissa temppuilemassa ja jumppaamassa, perjantaisin pidetään laulutunti ja todella paljon muutenkin lauletaan, piirretään ja ihan vaan ollaan. Just semmosta kivan leppoista, eihän sen muuta tarvitse olla?

Poika on päiväkodissa 3-4 päivää viikossa ( eli 14pvä/kk ) ja päivisin kerrallaan aina 6-7 tuntia. Olen katsonut tuntimäärän juuri sopivaksi ja näin poikakin on saanut päiväkodin rytmistä todella hyvin kiinni. En hae poikaa pois päiväkodista ennen päiväunia, sillä haluan hänen nukkuvan ne siellä. Näin varmistan, että hän ne myöskin nukkuu, sekä saan tytön rauhassa päiväunille kotona. Haen pojan päiväkodista välipalan jälkeen ja kotona meille jää vielä hyvin aikaa päivälliselle, ulkoilulle, olemiselle ja leikkitreffeille. Päivät ovat mukavan rytmitettyjä ja turhat itkupotkuraivarit ovat päivistämme lähestulkoon kokonaan hävinneet. 

Onneksi, vaikka välillä uhmataankin.

Olen huomannut, että poika on todella tarvinnut päiviinsä päiväkotia. Vielä kun saisin aamuisin hänet jäämään sinne ilman itkua. Meillä alkoi päiväkodin aloitus todella hyvin ilman itkuja, mutta nyt jo pitkän aikaa olen jättänyt hoitajien syliin itkevän pojan. Hoitajien mukaan itku on loppunut heti, kun olen kadonnut pois näkyvistä, mutta eihän se nyt siltikään kivaa ole. Poika on aina ollut todella riippuvainen mun läsnäolosta ja toivon päiväkodin auttavan tähänkin asiaan.

Jospa ne napanuora jossain vaiheessa vaikka katkeisi?

Olisi kiva kuulla teidän mielipiteitä – kumpi, päiväkoti vai perhepäivähoito? 

Leppoisaa Keskiviikkoa. ♥