Kärsin edelleen aivan hirvittävästä, suorastaan jäätävästä sokeririippuvuudesta! Vuodenvaihteen myötä olen kyllä onnistunut vähentämään suklaansyöntiäni ja olen kokonaan esimerkiksi päässyt eroon sokeripaloista, joita vetelin kahvin kaverina aina silloin kun kahvia join. Olen selannut netin läpi, etsien jotain mikä korvaisi sokerin ruokavaliossani. Tai okei, en kokonaan meinaa enkä edes halua luopua sokerista, mutta haluan löytää jotain mitä napostella kun sokerihammasta kolottaa! Olen sanonut itselleni, että saan kyllä nauttia sokeripitoisia herkkuja, mutta rajoitetusti.

Ja rajoitetusti tarkoittaa omassa elämässäni viikonloppuja. Koska näin kotiäitinä ollessani syön pullaa, suklaata tai ihan mitä vaan sokeripitoista joka päivä! Jopa poikani vanukkaat menevät omaan suuhuni! Mikä kamala äiti mä oikeesti olen! Ihan hirveä!

Ja mitä sieltä netistä sitten löytyi sokerihimon taltuttamiseksi? No, esimerkiksi nämä vinkit:

– juo lasillinen vettä ( kokeiltu, eikä toimi – saan vaan täytettyä päivittäisen vedensaantini ja ehkä enemmänkin )

– ota purkka suuhun ( otettu, toimii hetken ja hetken päästä alkaa närästää kun suu on täynnä xylitolia )

– syö raakapatukka ( ostin kerran yhden ja se oli kamalaa – vinkkejä siis hyvistä, OIKEESTI hyvistä raakapatukoista otetaan vastaan )

– syö hedelmä ( puolikiloa päivässä ei enää riitä )

– banaani-kaurakeksit

Sitten pysähdyin – siis mitkä? Keksit? Voiko sokerihammasta paikata keksillä? Joo! Toimii! Mä olen niin mukana tässä! Keksejä tänne, mulle vaan kaikki!

Kaikenlisäksi keksit oli vielä todella, todella helppo tehdä. Tarvitsin vain yhden banaanin ja 2,5dl kaurahiutaleita. Muussasin banaanin sileäksi mömmöksi haarukalla ja sekoitin sekaan kaurahiutaleet. Sitten latelin uunipellille kymmenen kaurabanaaniklönttiä ja muotoilin niistä keksit. Lopuksi nakkasin pellin 175 asteiseen uuniin ja odotin kuumeisesti uunin edessä n.15 minuuttia ( tai niin kauan kunnes keksien pintaan tuli hyvä ruskea väri )

Myönnän, että olin kekseistä todella innoissani ja ajattelin, että jos näistä tulee hitti, niin sehän on vaan meidän kaikkien etu. Voin antaa näitä pojalle puputettavaksi ilman pelkoa siitä, että hampaat tippuvat suusta, tyttökin voisi tykätä sekä laihduttaja-mies myös innostua ja pitää näitä vaikka hyvänä välipalana kun pitää saada nopeasti energiaa jostain. Itsestäni puhumattakaan, kröhöm.

No, miten sitten kävi?

Keksit oli ihan kamalia! En oikein tiedä mitä ne muistutti ( jonkinlaista purkkakeksiä ) ja makukaan ei ollut kovin hyvä. Poika oli innoissaan saadessaan kätösiinsä keksin ( ja vielä arki-iltana, ihan tosta noin vaan spontaanisti ) mutta yhden haukun jälkeen antoi keksin takaisin ja irvisti.

Niin. Totuushan tulee lapsen suusta ja tällä kertaa ihan kirjaimellisesti. Mies sanoi: ” Ei välttämättä hullumpii… ” ja tyttö ei suostunut ottamaan keksiä edes käteen.

Huoh.

Mä sitten taas jäin miettimään, voisko kekseihin laittaa vaikka suklaahippuja?