Tämä ajatus on pyörinyt mielessäni jo pitkän aikaa. Jos totta puhutaan, niin syksystä asti. Nyt näin joulun alla olen viimein tehnyt päätökseni ja tämä tuntuu juuri oikelta ja ennen kaikkea hyvältä ratkaisulta.

Olen päättänyt lopettaa blogini kirjoittamisen. Haikein mielin tästä rakkaasta harrastuksestani luovun, mutta tällä hetkellä aikani on yksinkertaisesti todella rajallinen ja sen vähäisen ajan, minkä itselleni saan lapsiarjen keskellä, olen päättänyt käyttää paremmin. Nähdä enemmän ystäviä, viettää enemmän laatuaikaa miehen kanssa sohvalla pötkötellen ja ihan vaan olemalla – miettimättä yhtään uutta blogipostausta tai aiheita mistä kirjoittaa. Napata valokuvia meidän arjesta ja elämästä ilman, että mietin miten sen ympärille luon tekstin ja kuinka moni senkin kuvan näkee.

Uusi vuosi tuo meidän perheeseen todella paljon muutoksia. Olen hakenut molemmille lapsille hoitopaikkaa ja poika aloittaa hoidossa heti, kunhan paikka jostain vapautuu ja tyttö sen sijaan silloin kun äitiyslomani loppuu, maaliskuun alkupuolella. Olen aina ollut sitä vastaan, etten laita lapsiani hoitoon alta vuoden ikäisinä, mutta juuri nyt tällä hetkellä lapsien hoitoon meneminen on meidän kaikkien etu. Miten sitä sanotaankaan? Äidin hyvinvointi on koko perheen hyvinvointi… tai jotenkin näin. Ja älkääkä käsittäkö nyt väärin – sillä, vaikka olenkin ollut viimeisten kuukausien aikana äärimmäisen väsynyt, olen myös silti pitänyt siitä, että saan olla kotona. Olen aina pitänyt itseäni kotiäitinä, ” että mä sitte varmasti olen kotona ainakin hamaan tappiin asti… ” , mutta kyllä tämä kotiäitiys on sellainen asia, joka pitää itse kokea, ennen kuin siitä voi puhua. Rakastan lapsiani tietenkin, yli äyräiden, mutta mieleni ja kroppani suorastaan huutaa aikuisten ihmisten seuraa ja työpäivien väsyttämiä aivoja ja jalkoja.

Olen hakenut jo paria työpaikkaa, mutta varmuutta ei tietenkään ole vielä mistään. Minua pelottaa ihan vietävästi, sillä en yhtään tiedä osaanko enää edes tehdä töitä kolmen vuoden tauon jälkeen, tuotanko työnantajalle pettymyksen ja olisiko sittenkin ollut parempi palkata joku muu. Toivon, että tulevaisuuden työssäni ( oli se sitten mikä tahansa ) voin haastaa itseäni ja näyttää, että ” piru vie, mä olen hyvä tyyppi! ”

Haluan kiittää teitä kaikkia ihania lukijoitani, jokaista tyyppiä joka on painanut sydäntä ja jättänyt itsestään puumerkin. Jokaista teitä, joita juttuni ovat edes jollain tavalla kiinnostaneet. Olen viimeisen kahden vuoden aikana saanut blogimaailmasta jopa ns. hengenheimolaisia ja toivon suuresti, että joskus tiemme vielä kohtaisivat. Istuisimme alas ja joisimme sumpit, tai teet. Pala kakkuakin olisi kiva. Kiitos, että olen voinut itkeä teidän olkapäitänne vasten kun maailma on hakannut lujasti vasten kasvoja ja arki on tuntunut suorittamiselta. Olette antaneet itselleni rutkasti voimia ja avartaneet ajatusmaailmaani.

Kiitos, kiitos, kiitos.

En poista blogiani täältä Lilystä, sillä se ajatus tuntuisi niin lopulliselta – ja eihän sitä kuitenkaan koskaan tiedä? Mutta, kyllä musta tuntuu, että mä tiedän kuitenkin. Haluan edelleen jatkossa tulla lukemaan mun lemppareitani, jättää kommentin jos toisenkin ja painella ihan simona sydämiä. <3

Ja hei tietty, meidän menoa voi seurata tuolla sosiaalisessa mediassa, eli instagramissa ( @jebanen ) Sinnekin voi jättää viestin ja painella sydämiä.

Mutta, nyt on tullut aika. Aika sanoa teille kaikille ” hei hei… ” Viettäkää ihana joulu rakkaittenne kanssa ja pitäkää järki päässä uuden vuoden tohinoissa. Toivon, että uusi vuosi tuo teille kaiken sen minkä olette toivoneet, monta lämmintä hetkeä ja ajatusta sekä paljon ihania muistoja.

Pusuja ja haleja!