Meidän pienellä takapihalla on tapahtunut kesän mittaan pieniä muutoksia ja ajattelin, että yhden niistä kivoimmista muutoksista haluan jakaa teidänkin kanssanne. Vaikka takapihamme onkin aika pieni, vietämme siellä näin kesäisin uskomattoman paljon aikaa – jo ennen lapsia olla köllötimme sohvalla ja nyt lapsien myötä takapiha on herännyt aivan uudella tavalla eloon.

Poika viihtyy takapihalla hyvin ja näillä helteillä on ollut helppoa vain avata terassin ovi ja päästää poika ulos leikkimään, kun itse olen imettänyt tyttöä sisällä. Piha täyttyykin hetkessä pojan leluista ja niitä löytyy päivän mittaan mitä ihmeellisimmistä paikoista. Juuri pihan pienen koon takia olen uskaltanut antaa pojan leikkiä siellä hetken yksinäänkin, mutta en koskaan pidempiä aikoja, sillä noilla taaperoilla on uskomattoman vilkkaat jalat, mielikuvitus mitä hulluin eikä sellaista asiaa kuin itsesuojeluvaisto edes tunneta – meillä ainakaan.

Ollaan tehty pihan kanssa aivan älytön määrä töitä ja se suurin työ on ollut nurmikon kanssa. Olemme asuneet tässä kodissa nyt kaksi vuotta ja molempina kesinä olemme tehneet nurmikon kanssa saman työn – lannoitettu, viljelty uusia siemeniä ja mitä vielä, eikä se oikein ota kasvaakseen. Luulen, että vika on maaperässä ja siinä, että sammale ottaa ylivallan vaikka mitä tekisimme. Onko teillä vinkkejä sammaleen kukistamiseksi?

Mutta niin. Nyt siihen takapihan muutokseen ( mun jutut karkaa aina käsistä… )

Meillä on riippukeinu!

Mies on haaveillut ties kuinka kauan riippukeinusta kahden männyn välille ja nyt hän sai sellaisen syntymäpäivälahjaksi kesäkuussa. Kahden männyn välistä tilaa piti ensin hieman raivata, sillä siinä oli ruusupensas joka oli niin vinksalleen kasvanut, että se sai lähteä. Myös koivusta karsimme oksia, jotta saimme tilasta siistin ja selkeän. Näin kesäisin kaupat melkeinpä pursuavat erilaisia riippukeinu vaihtoehtoja – niin kalliita ja hienoja kuin niitä halvempiakin. Tämä meidän riippukeinu on peräisin Tigerista ja hintaa sillä oli 15 euroa.

Miehen läpsyt on parhaat riippukeinukengät koskaan!

Mun mielestä riippukeinun on oltava löysä ja pussimainen – jopa niin pussimainen, että sen saisi kiedottua ympärilleen ja sen suojaan voisi hautautua piiloon kaikelta. Tämä Tigerin vaihtehto on hautautumiseen hieman liian pieni, mutta todella mahtava silti. Mä olen juonut riippukeinussa niin aamukahvit, ottanut päiväunet ja vaan köllinyt ja tuijotellut taivasta. Riippukeinussa voi myös nauttia päivän ensimmäisistä auringonsäteistä, kun aurinko porottaa siihen suoraan aamu kymmenestä puoleenpäivään saakka.

Pojan lempipuuhia on tällä hetkellä näiden kivien roudaaminen sinkkiseen kastelukannuun. Saan tyhjentää kastelukannun joka ilta ja kivien lisäksi sieltä löytyy myös rikkaruohoja, keppejä ja ties mitä.

Isyysvapaalla ollessaan mies väsäsi takapihalle myös ns. kompostinurkkauksen. Meillä ei varsinaisesti ole taloyhtiössämme mitään paikkaa esim. haravoinnista tulleille roskille, vaan jokainen on vienyt niitä minne nyt viekin. Nyt meidän omat roskat menee suoraan tuohon nurkkaukseen ja tämän ansiosta takapiha pysyy siistinä, se rajaa pihan kivasti ja poika ei pääse käsiksi roskiin.

Tällä hetkellä nurkkaus toimittaa näemmä myös ns. varaston virkaa, sillä siellä nököttää niin lapiota, haravaa, vanhaa koiraverkkoa kuin laudanpätkiäkin. Meidän ja naapurimme välille oli tarkoitus laittaa uusi aita, mutta naapurimme olikin sitä mieltä, että näkymä meidän ja heidän pihansa välillä on mukavampi ilman. Nyt olemme kuukaudenpäivät olleet ilman väliaitaa ja itsekin olen siihen jo niin tottunut, etten tiedä haluanko siihen aitaa enää ollenkaan. Ja jos jokin on Brunon koulutuksessa mennyt nappiin, niin se, ettei Bruno karkaa omalta pihalta mihinkään – ei edes naapurin puolelle, vaikka pihamme ovatkin tällä hetkellä ns. isoa tilaa.

Meidän ihana pieni kesäparatiisimme! Mihin sitä kuulkaa kesämökkiä tarvitsee kun on riippukeinu?

Aurinkoista veekopsluuttia!