Me suunnattiin eilen ison köörin kanssa Turkuun ja Keskiajan markkinoille. Ollaan viimeksi käyty kyseisillä markkinoilla miehen kanssa melkein n. 10 vuotta sitten, eli silloin kun oltiin vielä nuoria ja noh.. nuoria. Markkinoilla mikään ei ollut muuttunut ja siellä oli edelleen samat kojut kuin silloin kymmenisen vuotta sitten. Oli jollain tavalla niin haikeaa kävellä joenrantaa pitkin samalla muistellen, että viimeksi kun olemme yhdessä miehen kanssa siellä kävelleet, ei tuolloin ollut vielä lapsista tietoakaan. Mutta nyt sitten taas… mies työnsi meidän isoja maantielaivoja, joissa poika istua kökötti ja ihmetteli ihmispaljoutta ja pieni tyttömme nukkui uniaan tietämättömänä kaikesta.

Niin se aika juoksee. Miehen kanssa puhuimme, että yrittäisimme etsiä sen verran aikaa arjen kiireiden keskeltä vain meille kahdelle ja ottaa jossain vaiheessa pieni irtiotto normaaleista rutiineista. Oli se paikka sitten Turku tai ihan mikä vaan, mutta tämän todella hektisen ja tapahtumarikkaan puolentoista vuoden jälkeen on hyvä hengähtää yhdessä. Muistakaa tekin!

Markkinoilta tarttui mukaan miehelle myöhäinen syntymäpäivälahja eräästä korupajasta, missä vanhempi koruntakoja mies myi takomiaan koruja. Korut olivat todella hienoja, painavia ja takuulla kestäviä. Itselleni mukaan ei tarttunut mitään, sillä ihmisiä oli niin paljon, että monta kojua jäi pelkästään yleisen silmäilyn kohteeksi.

Käytiin syömässä Paninissa, missä söin todella ison ja herkullisen maalaissalaatin – suosittelen ehdottomasti! Pojalle valittiin jauhelihapizza ja arvaatteko mitä? Se ei maistunut sitten ollenkaan! Poika veteli vaaleaa leipää niin paljon kuin sitä meidän salaatinsyöjien lautasilta vain löytyi ja pari kurkkutikkua. Olisi pitänyt kysyä tarjoilijalta, että jos keittiöstä sattuisi löytymään kokonainen ranskanleipä, otamme sen pojalle. Toisaalta munhan pitäisi olla iloinen, ettei poika ymmärrä rasvaisten pizzojen päälle, mutta eiköhän nekin maistu myöhemmin tulevaisuudessa ja silloin muuta ei halutakkaan syödä. Eli siis, muistisääntönä itselleni: Nauti nyt tästäkin.

Pinellaan oltaisi menty kahville, mutta yllätys yllätys: Se oli aivan täynnä, eikä ihme. Aurinkoinen lämmin sää, joenranta ja ulkoilma terassi – voiko muuta kenties toivoa? Onneksi Fontana oli hyvä kakkonen.

Turussa kului kokonainen päivä ja myöhään iltapäivästä suunnattiin Kupittaan liikennepuiston kautta kotiin. Meidän pojalle puisto oli vielä liian vaativa, mutta ihmeteltävää silti riitti. Maauimalaan haluaisin vielä tänä kesänä ehtiä, mutta hieman mua mietityttää miten pärjäisin siellä vauhdikkaan puolitoista vuotiaan ja pienen vauvan kanssa. No, täytyy kasata suuri joukko sinnekin, että on tarpeeksi vahtivia silmäpareja.

Täytyy myöntää, että hieman jännitti lähteä meidän ison köörin kanssa liikenteeseen, mutta kaikesta jännityksestä huolimatta reissu onnistui todella hyvin. Vauvan kanssa liikkuminen on nyt vielä helppoa, sillä kun muistaa vaihtaa vaipan ja imettää on vauvalla kaikki hyvin. Poikakin viihtyi tällä kertaa vaunuissa ja nukkui niissä jopa tunnin päikkärit! Ainut miinuspuoli liikkumisessa oli meidän isot maantielaivat, joilla ei ihan joka paikkaan päässyt, mutta en voisi myöskään kuvitella, ettei meillä olisi tuollaista liikkumavälinettä kun lapsilla on niin lyhyt ikäero. On siis onni, että hankkisimme juuri tuollaiset vaunut, sillä liikkuminen olisi muuten täysin mahdotonta! Saatiinhan me paljon katseista osaksemme ja yksi mies jopa kysyi onko vaunuissa kolmoset. Mä ajattelin mielessäni: ” Etten mäkään nyt sentään niin hullu ole… ”

Tässä ne ovat, tadaa! Voin kirjoittaa vaunuista myöhemmin vaikka jonkinlaista postausta – listata plussat ja miinukset, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan ja olette miettimässä sisarusrattaita. Mä olen vielä toistaiseksi ollut tyytyväinen näihin meidän versioihin, mutta näistä lisää sitten myöhemmin.

Sateista kesäkuun viimeistä sunnuntaita! Mä alan leipomaan nyt pullaa – joku on syönyt pakastimesta kaikki.