avoin päiväkoti.

Jo ainakin reilu pari kuukautta sitten lupailin tehdä teille postauksen avoimesta päiväkodista, mutta kuten olette ehkä huomanneet, en ole saanut aikaiseksi sellaista toteuttaa. Tähän on kaksi syytä miksi. Ensimmäinen on se, että meillä oli ainakin kuukauden verran taukoa päiväkodista ja nyt kun olen ruvennut käymään siellä edes hieman säännöllisemmin, on kamera unohtunut kotiin tai sitten jos kamera onkin löytynyt laukusta, olen muistanut sen olemassaolon vasta silloin kun ollaan tehty lähtöä kotiin.

Näin meinasi käydä tänäänkin, mutta päätin silti nopsaa napsaista edes ne pari kuvaa. Olen oikeasti todella, todella kiitollinen avoimen päiväkodin toiminnasta ja olemassaolosta. Viimeiset kuukaudet ison mahan kanssa ovat olleet yhtä tuskaa ja varsinkin nyt loppumetreillä en oikein jaksaisi touhuta pojan kanssa mitään. En niinku yhtikäs mitään! Pelkästään lattialla istuminen on kivuliasta, puhumattakaan lattialla konttaamisesta! Pojan lempipuuhia tällä hetkellä kun sattuu olemaan se, että pikkuautoilla ajetaan kilpaa. Yleensä hän menee edellä ja mun on tultava perässä samalla äänehtien kaahaavaa autoa. Konttaaminen ottaa luonnollisesti mun polville sekä tämä mun iso pallomahani joutuu myös aika koville. Yleensä jaksan yhden kierroksen keittiönsaarekkeen ympäri ja siihen se hupi sitten loppuukin.

Olen tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, että olen tällä hetkellä niin valtava tankkeri etten jaksa viihdyttää poikaa. En malta odottaa, että pääsen eroon tästä mahasta ja pystyn taas toimimaan normaalisti! En enää edes muista miltä tuntuu saada sukat jalkaan ilman puuskuttamista ja hikeä sekä ylipäätään tehdä arkisia juttuja paremmin. Odotan sitä niin kovin, että ette edes usko!

Olen siis sen vuoksi niin kiitollinen avoimen päiväkodin olemassaolosta, kun voin hyvillä mielin viedä pojan sinne leikkimään muiden lasten kanssa. Ja vaikka poika ei vielä varsinaisesti toisten lasten kanssa kirjaimellisesti leikikkään, on siellä kuitenkin seuraa, meteliä ja melskettä. Yleensä poika seuraa muiden lasten leikkejä sivusta ja touhuaa samalla omiaan. Itse saan istua sohvalla sen sijaan, että istuisin kovalla lattialla enkä tunne siitä yhtään huonoa omaatuntoa, sillä pojalla on niin paljon seurattavaa ja tehtävää. Olen maininnut myös sen, että olen yleensä sopinut treffejä päiväkotiin sairaalasta tutuksi tulleen äidin kanssa, mutta nyt olen päässyt hieman ulos mukavuusalueestani ja olen mennyt pojan kanssa päiväkotiin yksin. En oikeasti tiedä miksi tämä asia on ollut mulle niin vaikea, sillä kyllä sieltä päiväkodista seuraa löytyy myös meille äideillekin – ilman, että aina täytyy sopia jonkun kanssa varta vasten treffit. Samanikäiset lapset yhdistävät kuitenkin kummasti ja juteltavaa löytyy ja riittää aina.

Olen saanut paljon myös vertaistukea muilta äideiltä, puhumattakaan päiväkodin ihanista ja sympaattisista ohjaajista. Tuntuu, että heille voi jutella melkein mitä tahansa, eivätkä he tuomitse yhtään. He ymmärtävät täysin sen kaiken väsymyksen, uupumuksen tai muut arkiset huolet. Kuuntelevat ja antavat neuvoja. Kerrassaan ihania tätejä. <3

Päiväkoti on avoinna vielä kaksi viikkoa ja jää sitten kesätauolle. Syksyllä se avaa ovensa uudestaan syyskuussa ja olen ajatellut jo tulevaisuuttakin sen verran, että voisin ottaa päiväkodin melkein jokapäiväiseksi tavaksi, tai jollen ihan jokapäiväiseksi niin ainakin kaksi kertaa viikossa voisi olla hyvä määrä. Olen myös alkanut miettimään pojan kerhoon laittamista, joka varmaan toteutuu tammikuussa – sillä pojan täyttäessä joulukuussa vasta kaksi vuotta – alkaa hänen kerhonsa sitten alkuvuodesta. Kerhopaikkaa olisi kuulemma hyvä hakea jo nyt, sillä hakijoita riittää. Miten näistä asioista pitäisi olla muka ajantasalla ja mistä ylipäätään sitä tietoa pitäisi edes hankkia? Myönnän olevani sen verran urpo, etten tiedä näistä asioista yhtään mitään.

Mutta, onneksi on avoin päiväkoti missä uutiset aina tavoittavat kuulijansa. 🙂

Saa sitten nähdä miten toteutan kaiken vauva-arjen keskellä! Nyt suunnitelmat kuulostavat ihan hyviltä kun mietin niitä hiljaa omassa päässäni, mutta toteutus voikin olla sitten toinen juttu.

Varmaan täys katastrofi mun tuurillani. 🙂