Olen parhaillaan yksin kotona. Tai tietysti lapset ovat myös, mutta he nukkuvat jo huoneessaan. Ovat nukkuneet jo monta tuntia. Mies sen sijaan ei ole tällä hetkellä kotona, vaan viettämässä iltaa jonka minä hänelle järjestin vähän kuin salaa. Soitin viime viikonloppuna hänen kaverilleen ja sanoin asian olevan nyt niin, että mun mies on saatava pois kotoa. Lenkille, pelaamaan bilistä, keilaamaan, saunomaan – ihan mitä tahansa, kunhan hän nyt vain lähtisi pois.

Vaikka kuinka rakastan meidän perheen keskeistä yhteistä aikaa ja viikonloppuja, tekee mun mielestä toisinaan hyvää myös se, että ottaa aikaa itselleen. Jos juuri kerroin meidän perjantaipäivien noudattavan samaa kaavaa viikosta toiseen, ei meidän viikonloputkaan eroa toisistaan millään tavalla. Toisaalta se on ihan kivakin, sillä pidän turvallisista jopa toistuvista rutiineista, mutta pidän paljon myös sellaisesta spontaanista heittäytymisestä. Kahden lapsen äitinä spontaani heittäytyminen on vähän muuttanut muotoaan ja se voi olla vaikka aamukahvin juominen paikallisessa kahvilassa koko perheen voimin tai päiväruoan syöminen Prisman Buffassa. Joskus jopa päiväunien skippaaminen! Wohoo, se vasta spontaania onkin! Pääasia on kuitenkin se, että on heittäytynyt. Rikkonut tuttua ja turvallista kaavaa ja huomannut ettei se elämä kaadu siihen. Ollut lasten mielestä ihan todella cool äiti, kun päiväruuaksi on saanutkin ranskalaisia ja pehmistä. Pisteet nousee hetki kattoon ja olen lasten mielestä kaikkea muuta kuin se tylsä ja nipottava äiti.

Olen suorastaan mahtava ja maailman paras äiti koskaan ikinä!

Huomaan tulevani todella levottomaksi, jollen ole koko ajan tekemässä jotain tai menossa johonkin. Tässä suhteessa mieheni on täysin erilainen ja hänestä on vuosien saatossa ja etenkin lasten myötä kuoriutunut varsinainen kotihiiri. Juuri hänet on vaikea saada mukaan sinne Prisman Buffaa tai aamukahville kaupungille. Siksi liikun paljon yksin lasten kanssa, tai otan mukaan ystäviä. Joskus on hetkiä, jolloin huomaan olevani paljon liikenteessä ja tunnen piston rinnassani ja oloni itsekkääksi, vaikka en olisi edes yksin vaan mukana olisivat molemmat lapset. Välillä mies huomauttaa, että olisi mukavaa joskus vain olla, tekemättä mitään. Olen kokeillut, mutten osaa. En osaa istua sohvalla ja kummastella, vain olla. Rakastan kun tunnen oloni tehokkaaksi ja olen aikaansaava. Haluan olla liikkeessä, yksin ja lasten kanssa. Mies olisi myös enemmän kuin tervetullut, mutta ehkä on parempi edes jonkun olla se tasapainottava tekijä.

Olen levoton sielu.

Ja koska olen nyt lähiaikoina ollut taas siellä sekä täällä päätin, että nyt on miehen vuoro. Hän ei tosiaan tiennyt tästä yllätyksestä mitään ja parin viestin perusteella, joita alkuillasta viestittelimme on ilta ollut onnistunut. Hän pääsi omien ystävien kanssa katsomaan naisten lentopallo-ottelua, syömään hyvää ruokaa sekä siihen päälle vielä saunomaan!

Mies ei saisi tällaista koskaan aikaiseksi vaikka kuinka haluaisi, joten mä päätin ottaa härkää sarvista kiinni ja sopia kaiken hänen puolestaan. Huomenna ( tai siis jo tänään, koska kellohan on jo noin paljon! ) hänkin varmasti osaa arvostaa sitä, että spontaani heittäytyminen on välillä enemmän kuin tarpeen.

__

* Postauksen otsikko lainattu Anssi Kelan kappaleesta Levoton tyttö.