Poika on viimeisen parin viikon aikana ollut suoraansanottuna helvetin huonolla tuulella. Voitte vaan kuvitella, että omalla vähäisellä energiavarastollani kiukuttelujen vastaanottaminen ei ole ollut sieltä helpoimmasta päästä. Kiukuttelua seuratessani olen tullut siihen tulokseen, että meille on tainnut muuttaa asumaan ( toivottavasti hetkellisesti ) uhma.

Pojalle ei kelpaa tällä hetkellä mikään, ei mikään!

Kaikki ne asiat mitkä meillä on sujunut aina lähes täysin ongelmitta, ovat nyt muuttuneet maailman ärsyttävimmiksi ja suurimmiksi asioiksi. Kuten pottailu, syöminen, vaatteiden pukeminen ja jopa yöunet.

Minä olen maailman tylsin ja kamalin ihminen, koska kiellän poikaa hakkaamasta pikkuautoilla pöytää, hakkaamasta telkkaria, heittämästä leluja Brunoa päin, rynkyttämästä keittiönkaappeja, leivittämästä vaippoja, repimästä vessapaperia, sorkkimasta suihkun lattiakaivoa, kaatamasta pyykkitelinettä, repimästä verhoja – ja plaaaaah, lista on loputon! Voitte varmasti kuvitella minkälainen huutokonsertti tästä kaikesta seuraa kun sanon pojalle napakasti ei ja vien kädestä pitäen pois tilanteesta? Aivan jäätävä huuto ja kapina tietenkin.

Asiaa ei helpota se, että kun mies tulee töistä kotiin, saa hän osakseen maailman ihanimman hymyn ja iloiset kiljahtelut. Se on oikeesti aika sydäntä riipaisevaa vaikka tiedän, että asia olisi aivan varmasti samalla tavalla jos mies olisi pojan kanssa kotona. Välillä olisi kuitenkin ihana saada myös itse ne ihanat hymyt, halit ja iloiset kiljahtelut.

Tänään luin pojalle unisadun samalla itkien, sillä olin niin puhki aamupäiväisestä kiukuttelusta ja huudosta. Poika katsoi mua ihmeissään pinnasängystä ja samalla hymyili vienosti tutin takaa. Se pirulainen siis vielä pitää tätä kaikkea kiukuttelua hauskana!

Voi kumpa tästäkin asiasta löytyisi jokin kultainen keskitie, etten taas soimaisi itseäni liikaa siitä kuinka huono äiti olenkaan. Vaikken oikeasti ole, sillä kaikkien lapsille tulee uhma ennemmin tai myöhemmin. Nyt vaan en jaksaisi yhtään mitään tällaista, en yhtään.

Onneksi pääsen tänään illalla hieman jäähylle ( niin kuin kuvassa näkyvä koira konsanaan ) kun suuntaan Desing Hill:iin järjestettävään Aistieniltaan. Hieman ystävän seuraa, pientä naposteltavaa ja muotinäytöstä niin johan luulisi olevan parempi mieli.

Edes vähän.

Tästä huolimatta, kivaa viikonloppua teille. Pus!