Asukuvaviikko päivä 1: Mikä fiasko!

Tästä se sitten lähtee, asukuvaviikko. Täällä blogissa ei ole sen ihmeellisemmin vilahtanut asukuvia ja siihen on ihan syynsäkin. Tämä ei ole muotipainotteinen blogi enkä koe omaa pukeutumistani mitenkään erikoiseksi, että sitä täällä hirveesti näyttelisin. Te tuskin saatte inspiraatiota mun farkut ja t-paita kuvistani, haha. Mutta, nyt kun Toimitus äkkäsi ilmoille tämän haasteen, en vaan voinut olla tarttumatta siihen sekä haastaa itseni pukeutumaan muihinkin vaatteisiin kun mieheni pierunhajuisiin collareihin ja t-paitaan. Eikä sillä, etteikö ne olisi mukavat, sillä sitä ne todellakin ovat.

Olkoon tämä viikko siis pieni vilautus siitä, minkälaisesta tyylistä pidän ja millaisissa vaatteissa viihdyn parhaiten.

Ja koska tykkään toistaa itseäni, niin tästä se lähtee!

p9117756-001.jpg

Taddadaaaa! Siinä olen minä, ihan kaikessa kokonaisuudessaan! Näin kokonaisvaltaista kuvaa musta, ei täällä blogissa ole tainnut näkyä koskaan. Ja se, miksi tämä päivä on ollut aivan totaalinen fiasko, on se, ettei todellakaan kannata ottaa valokuvaa suoraan ikkunan edessä, vaikka kuinka säätäisi kameran asetuksia – kuva ei vaan onnistu. Mutta, ehkä annatte anteeksi, sillä pojan huone sattui olemaan ainut valoisa paikka. Ulkonakin olisin voinut ottaa, mutta naapurit olisivat hieman saattaneet hämästellä ( tässä yksi syy lisää miksi en pidä muotiblogia. ) Valokuvaamista myös hieman hankaloitti lattialla ryömivä poika, jonka mielestä kameranjalusta oli todella vekkulinnäköinen vehje.

Mutta niin, itse asuun. Tämännäköisenä kävin kaupungilla hoitamassa asioita, sekä ystävän kanssa kahvilla. Viihdyn kaikista parhaitan tiukoissa farkuissa, jotka ovat mieluusti pillit sekä lörppäneuleissa. Ja huivit, mainitsinko jo, että olen riippuvainen huiveista. Mulla on melkein asussa kun asussa aina jonkinlainen huivi ja ilman sitä olo on melko alaston. Huivit tuo turvaa, uskokaa tai älkää! Sekä niillä saa asuun lisää ilmettä ja väriä – sitä pientä ekstraa.

20130911154718.jpg

Haluaisin panostaa ehdottomasti enemmän oikein kunnollisiin neuleisiin. Aivan liian usein tulee ostettua halpoja neuleita jotka jo parin käyttökerran jälkeen joutaa kotipaidoiksi tai kiertoon. Olen monta kertaa luvannut itselleni, etten enää sorru 19 euron kiusauksiin, mutta kappas keppanaa kuinka siinä aina käykään. Olen kyllä petrannut, mutta petrattavaa vielä riittää.

Kuvassa näkyvä neule on kohta jo pari vuotta vanha ja ehdoton lemppari. Se on mukava päällä, malli on kiva ja noh, muutenkin se vaan on kiva.

Farkut Crocker ( alelöytö 10 eurolla, wuhuu. ) Neule Lindex, Toppi H&M, Huivi H&M, Baltsut H&M, Kello Promod,  Korvakorut ?

Huomiseen!

Suhteet Oma elämä

Jos sanani syön niin…

älypuhelin minut vieköön! Tai tässä tapauksessa älypuhelin mörökölli.

Mä en kestä! Musta on muuttunut viime päivien aikana yksi niistä ihmisistä, joista Eeva Kolu kirjoitteli todella osuvasti vähän aika sitten. Mä olen aina vannonut kautta kiven ja kannon, etten sorru älypuhelimiin, sillä en ole kestänyt yhtään sitä, että ihmiset näpyttelevät koko ajan puhelimiaan. Keskusteluista ei meinaa tulla kavereiden kanssa mitään, sillä kaikki mistä sinä hetkenä satutaankin keskutelemaan tai kinastelemaan, pystytään sekunnissa tarkistamaan Googlesta.

Se on todella ärsyttävää. Tai korjaan: Se on ollut todella ärsyttävää.

Olin pitkään todella ylpeä siitä, että olin ystäväpiirimme ainut tyyppi, jolla oli kunnon vanhanajan puhelin. Kun muut tarkistivat faktoja Googlesta, mä olen näpytellyt matopeliä tai leikkinyt näppäinlukon kanssa. Samalla tietty kiroen mielessäni ne pirun älypuhelimet. Oma puhelimeni oli pappani vanha ja hyvä jos siitä sattui löytymään edes värinäyttö. En ole koskaan aikaisemmin kaivannut/ tarvinnut hienoa puhelinta, koska olen pitänyt sellaisia turhina. Olen pärjännyt vallan hyvin vanhalla nokialaisellani, jonka mallia en edes tiedä.

Mutta nyt, nyt tosiaankin olen joutunut syömään sanani, sillä olen siirtynyt älypuhelin aikaan! Kuinka paljon olenkaan saanut tästä kuulla – koskaan kun ei saisi sanoa ei koskaan. Mutta toisaalta on mulla tähän ihan järkevä syykin, kai. Nimittäin kamera ja valokuvien lähettäminen. Vanhassa puhelimessa oli toki kamera, mutten pystynyt lähettämään saatika vastaanottamaan valokuvia. Kuinka monta kertaa on tullut kirottua sitä, kun olisin halunnut lähettää kuvia pojasta sukulaisille ja kavereille, mutta se on viimeistään töpännyt siihen lähettämiseen. Ja kuinka paljon olenkaan saanut kuulla siitä, kun mulle ei pysty lähettämään niitä kuvia.

Toisin on nyt kuulkaas! Olen niin hurahtanut omaan puhelimeeni, että oksat pois. Ja Instagram, olen suorastaan riippuvainen siitä! Mies meni eilen kymmeneltä sänkyyn ja sanoin itse tulevani pian perästä. No, löysin itseni vielä varttia vaille 12 sohvalta selaten eri ihmisten Instagram- tilejä. Todella huolestuttavaa, oikeesti.

Blogikin on saanut pienet rukkaset, sillä enhän mä ehdi tänne ollenkaan kun puhelin vie kaiken mun huomion! Ja Instagram, tietty. Sekä, on mulla uusi pieni harrastuskin, siitä saatte pientä vihjettä Instagramin puolelta, joten kurkataapa sinne – olen koukussa siihenkin.

Kuinkakohan monta kertaa tässä postauksessa olen maininnut sanan Instagram… ainakin viisi kertaa.

Olen siis hengissä, mutta tällä hetkellä huomioni on vaan toisaalla. Huomenna olisi luvassa jotain todella historiallista, sillä otin haasteen vastaan ja osallistuin Lilyn Asukuvaviikkoon! Jaiks.

Tiistaita kaikille!

Ps. Luulin, että tänään oli Keskiviikko. Syytän tästä puhelinta. Ja Instagramia.

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Höpsöä