Flunssa näyttää vihdoin ja viimein hellittäneen ja tänään lapset pääsivät takaisin päivärytmiin, eli päiväkotiin. Syyskuu vaihtui niin vaivihkaa lokakuuksi, etten ehtinyt edes kissaa sanoa. Tiedättekö mitä? Se on toisaalta ihan kiva. Sillä niin kauan kun me saadaan nauttia näin komeasta syksystä ( okei, yhtä viime viikkoista pientä myrskyä lukuunottamatta ) ei mulla oikeastaan ole aihetta valittaa, saatika nipottaa. Syksy on pitkästä aikaa tuntunut todella hyvältä ja kivalta. Kumma kyllä.

Syyskuun vaihtuminen lokakuuksi on tarkoittanut myös monilla lihatonta lokakuuta, paitsi meillä. Leimatkaa ihan miksi koskaan ikinä tahdotte, mutta en itseasiassa edes tiennyt, että sellainen on juuri nyt. En ole antanut koko asialle ajatustakaan, koska en vain yksinkertaisesti ole jaksanut olla asioista sen vertaa perillä, en ole jaksanut miettiä. Olen muistanut juuri ja juuri täyttää lasten VASU-keskustelulaput ja palauttaa ne päiväkotiin. Olen muistanut ( okei, tämä ei ole muistamisesta kiinni…. ) tankata auton, lenkittää Brunon ja nähdä pitkästä aikaa ystävää kaupungilla. Olen muistanut herätä töihin, pestä monta koneellista pyykkiä ja muistanut normaaleja jokapäiväisiä asioita liittyen kotiin ja töihin, mutta lihatonta lokakuuta en muistanut.

Muistin sen kyllä kuitenkin kun avasin flunssatauon jälkeen blogini ja jokapuolella oli ” miifuu siellä ja miifuu täällä ja siellä mifu, täällä mifu, jokapuolella mifuuuuuu…… ” Tuli siis hyvin pian selväksi sekä lihaton lokakuu, että kaikkien testaamat mifureseptit.

En ole oikeastaan koskaan sen kummemmin kirjoittanut blogissa mitään vahvoja mielipiteitä sisältäviä postauksia, saatika antanut ääneni koskaan oikein kuulua kunnolla missään. Olen päättänyt silloin joskus, että jos/kun on olemassa asia mistä en kunnolla tiedä oikein mitään, en silloin myöskään kirjoita siitä yhtään mitään. Voin omassa päässäni olla asioista vaikka mitä mieltä tahansa, mutta en halua sanoa mitään ääneen, jollen ole ensin kunnolla itse perehtynyt faktoihin. Nyt kuitenkin koen, etten osaa olla enää hiljaa ja mun on sanottava pari sanaa.

Uskon, että kohtuus kaikessa on hyvä juttu ja en usko totaalikieltäytymiseen.

Sanon tämän siksi, koska nyt on lihaton lokakuu. Tiedän, että tällä kampanjalla on tarkoitus lopettaa lihansyönti kokonaan tai ainakin vähentää sitä merkittävästi lokakuun ajan. Tiedän ja syvästi uskon, että kampanjalla on varmasti hyviä, positiivisia ja kauaskantoisia vaikutuksia ja on hienoa, että tällaisia kampanjoja järjestetään.

Itse en ole koskaan pitänyt punaisen lihan mausta ja ainoa ” liha ”, jota meillä syödään on naudan jauheliha. En edes muista koska viimeksi olen ostanut kotiin broilerin rintafilettä tai suikaleita. Olen yrittänyt lukuisia kertoja jättää lihan ( eli tässä tapauksessa jauhelihan ) pois meidän koko perheen ruokavaliosta, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Makaroonilaatikko jauhelihalla on vain todella hyvää, lämmittävästä jauhelihakeitosta puhumattakaan. Tai lihapullista tomaattikastikkeessa tai lihaperunalaatikosta. Tiedän, että voin korvata jauhelihan vaikka soijalla, mutta en yksinkertaisesti pidä sen mausta yhtään, enkä siksi halua syödä sitä vain sen vuoksi että meidän soijamakaroonilaatikkomme pelastaisi maailman ja olisin parempi ihminen. En siis ole laiska tai tietämätön, satun vain pitämään jauhelihamakaroonilaatikosta. Tiedän, että voin korvata jauhelihan myös hernerouheella, mikä on todella proteiinipitoista ja hyvää, mutta olen käyttänyt sitä lähinnä vain erilaisissa smoothieissa, kasvispihveissä ja pullissa.

Suomalainen syö keskinmäärin 200g lihaa päivässä ja tämä määrä meillä ei toteudu millään, vaikka koko perhe olemmekin sekasyöjiä ja syömme sitä jauhelihamakaroonilaatikkoa. Lastemme lemppariruokia ovat mm. pinaatti- ja linssikeitto, höyrytetty parskaali, kukkakaali ja porkkana. Poikamme voisi elää pelkillä mustikoilla ja punaviinimarjoilla. Ainoastaan miehen leivän päältä löytyy leikkelettä. Olen karsinut paljon ruokavaliostani maitotuotteita ja teen smoothiet mantelimaitoon ja kastikkeet kaurakermaan. Tämäkin vain siksi, koska huomasin maitotuotteiden tekevän enemmän pahaa kuin hyvää suolistolleni. Silti kahvilassa juon latteni täysmaitoon tehtynä, koska täällä maalla ( eli Salossa ) ei tunneta termiä soijalatte. Ja onhan se nyt hyvää, latte täysmaidolla. Haaveilen omasta kasvimaasta ja siitä, että saisimme joskus olla omavaraisia. Ensin tarvitsemme vain suuren lainan pankista ja paljon hyvää tuuria asuntokaupoilla.

Ehkä eniten tässä asiassa ärsyttää se, että mikään ei tunnu koskaan riittävän ja ihmisillä ei tunnu olevan minkäänlaista kultaista keskitietä. Joko sä olet tai sitten sä et ole. Itse en ole, koska juon sen latteni täysmaitoon tehtynä. Enkä pidä myöskään siitä, miten välillä törmään keskusteluihin siitä, kuinka idioottimaista, tyhmää ja edesvastuutonta on syödä lihaa tai olla sekasyöjä. Koen, että voin monilla muilla tavoilla vaikuttaa asioihin, olla mukana tekemässä hyvää ja kantaa korteni kekoon yhteisön ja maailman hyväksi, vaikka lautaseltani löytyisikin joskus ja jouluna lihapullia.

En ole yhtään sen huonompi ihminen.