Te, jotka olette eksyneet blogiini vasta viime viikolla tai pari kuukautta sitten varmasti ajattelette, että olen yhden lapsen äiti. Yhden erittäin voimakastahtoisen pojan viikarin, joka aiheuttaa allekirjoittaneelle toisinaan aika paljonkin harmaita hiuksia.

Sitten taas te, jotka olette lukeneet blogiani jo ( sanotaan vaikka ) reilun vuoden verran ihmettelette, miksen koskaan kirjoita meidän tytöstä mitään? Ei yhtä ainutta hänelle omistettua postausta. Ei mitään päiväkodin aloittamisesta ( mistä on kohta jo 5kk ) ensimmäisistä sanoista, luonteesta tai ylipäätään yhtään mistään.

Myönnän. Olen ollut aktiivisempi purkamaan ajatuksia vesselistä pojastamme, sillä hänen kanssaan vedän päivisin enemmän pitkää tikkua vaatteiden pukemisesta ja riisumisesta. Syömisestä, nukkumisesta ja oikeastaan ihan kaikesta. On kamalaa sanoa ääneen, mutta tyttömme ollessa niin äärimmäisen helppo, on hän jollain tavalla jäänyt ( ei nyt taka-alalle, koska siitä ei ole missään nimessä kyse ) kaiken sen pojan kanssa vääntämisen jalkoihin.

Välillä huomaan huokailevani helpotuksesta, että osat meillä ovat menneet juurikin näin, että ensimmäinen on vaativampi ja toinen melkein kuin enkeli.

Nyt siis ajattelin, että voisin hieman kertoa teille minkälainen pieni tyttö meillä täällä oikein on!

Hän on kohta vuosi ja seitsemän kuukautta vanha. Nauravainen, aina iloinen ja ihana kikkarapää. Hän sopeutuu uusiin tilanteisiin todella hienosti ja päiväkodin aloittaminen sujui ilman mitään ongelmia. Hän juoksee aina iloisesti vastaan huutaen – ” Äitti, moiiii. ” ja kun hän on käväissyt nopeasti sylissä, jatkaa hän matkaa taas omiin leikkeihinsä. Hänen lempipuuhiaan päiväkodissa on nuken nukuttaminen ja päiväkodista lähdetään melkein aina pois itkien ja sanoen – ” Ei vielä. ”

Hän rakastaa vaatteita ja yleensä järjestelee kotona kaikkien vaatteita erilaisiin kasoihin. Myös kengät ovat kova juttu ja hän voisi vaikka koko päivän istua portailla ja laittaa kuomia jalkaan ( siis jos on päässyt salaa eteiseen nappaamaan omat kuomansa ) Hän saikin nimpparilahjaksi omat pienet sandaalit, joita laittaa vähän väliä jalkoihin ja sanoo ylpeänä – ” Kato, kato! ”

Hän haluaa tehdä AIVAN KAIKEN itse, kuten kaataa maitoa mukiin ja pukea sukat sekä housut.

Hän menee näppärästi itse portaissa ja otimme hetki sitten kokonaan pois portit yläkerrasta sekä alakerrasta. Hän myös viihtyy yksin yläkerrassa leikkien omia leikkejään ja tarjoilee meille tuon tuosta kahvia omista vihreistä muovikupeista. Hän myös asettaa kupit usein itsensä ympärille ja laittaa lusikat kuppien viereen ja sanoo – ” Ole hyvä. ”

Hän on innostuvaa sorttia ja innostuu kaikesta mitä isoveli tekee. Heidän yhteisiä puuhiaan ovat mm. päätön riehuminen ja kikattelu. Hän tosin ei osaa pitää puoliaan yhtään ja jää usein voimakastahtoisen isoveljen jalkoihin. Haluaisin, että hän osaisi pitää oman puolensa, mutta ehkä tämä on asia mikä tulee ajan kanssa? Sen sijaan hän kyllä tietää mistä naruista kannattaa vetää, että isoveli hermostuu ja alkaa itkeä.

Hän on oikea mielinkieli ja miellyttäjätyyppi. Hän ei oikein vierasta ketään ja kerran kun äitini ( eli heidän mumminsa ) tuli kylään, huusi tyttö yläkerrasta – ” Ei oo totta! ”

Häneltä tulee jopa kolmen sanan lauseita ja on muutenkin innokkaampi puhuja mitä isoveljensä oli samanikäisenä. Hän toistaa lähestulkoon kaikki sanat jotka hänelle sanoo, tai ainakin on halukas yhteiseen sanaleikkiin. Hän myös rakastaa kirjoja ja saattaa välillä uppoutua niiden selailuun pidemmäksikin aikaa, jolloin yläkerran kaappi tyhjennetään kokonaan kirjoista.

Hän on empaattinen ja usein halaa kun on tehnyt jotain mitä ei saa tehdä. Toisinaan hän on oikea draamakuningatar ja heittäytyy lattialle itkemään kun häntä kielletään. Sanommekin häntä usein ” Tärä-Tädiksi. ” Onneksi hän kuitenkin leppyy nopeasti, eikä ole pitkävihainen.

Hän vihaa hampaidenpesua ja se tehdään aina suurella huutokonsertilla. Hän nousee aina syöttötuolissa seisomaan ja ei haluaisi istua siinä ei sitten millään. Hän myös tykkää syöttää Brunoa suoraan pöydästä ja usein kun hän pyytää banaania, menee puolet Brunolle.

Pihalla hän tykkää keinua ja sanoo – ” Keinnummaa. ” Jopa kovilla pakkasilla hän istua nökötti keinussa ja nauroi. Pulkkailu oli aluksi ehdottomasti kamalin asia mikä hän tiesi ja ei viihtynyt siinä yhtään. Pitkän suostuttelun jälkeen hän kuitenkin leppyi ja pääsimme pulkkamäkeen, joka osottautui sittenkin kivaksi puuhaksi. Hän tosin ei pidä niinkään lumesta, mutta onko tuo ihmekkään – kesäkuun lapsi kun on.

Hän toimii kellontarkasti ja nukkuu missä vain, milloin vain. Ja tämä on ihana asia!

Hän on uskomaton sottapytty! Hänen vaatekertansa saatetaan vaihtaa päiväkodissa kaksikin kertaa ja hän ei välitä yhtään vaikka naama olisi täynnä puuroa ja hiukset jogurtissa. Hän osaa käyttää kyllä lusikkaa sekä haarukkaa, mutta käyttää myös paljon sormia, sillä ne tuntuvat olevan puolet kätevämmät.

Hän usein peilailee itseään peilistä ja laittaa jalkansa somasti toisen jalan päälle, vähän kuin ristiin ja siirtää hiukset pois silmiltä.

Sellainen hän on, meidän tyttömme. Tyttömme joka täyttää kesällä jo kaksi vuotta.