En tiedä olenko koskaan kertonut teille, etten pysty keskittymään kirjoihin joiden henkilöt ja tarinat ovat keksittyjä? Sellaisen kirjan lukeminen on itselleni oikeastaan lähes mahdotonta ja ajatukseni harhailevat milloin kotihommissa tai jossain ihan muualla. Muistan ylä-asteen äidinkielentunnilta sen, kun piti lukea Anna-Leena Härkösen Häräntappoase ja se oli yhtä tuskaa. Mutta, ei siksi että se olisi ollut huono, vaan siksi koska jouduin pistämään itseni kunnolla töihin huonon keskittymiseni vuoksi.

Tykkään kuitenkin lukea kirjoja ja vuosien saatossa olen huomannut, että etenkin ” self- help ” tyyppiset kirjat ovat juuri niitä, jotka kiinnostavat itseäni uskomattoman paljon. Ja kiitos juuri näiden kirjojen, olen löytänyt lukemisen aivan uudestaan! Sillä näitä kirjoja lukiessani pystyn hiljentymään täysin ja keskittymään jokaiseen sanaan ja lauseeseen. Lukisin tällaisia kirjoja varmasti enemmänkin, jos vuorokaudessa olisi vain kunnolla aikaa. Tällä hetkellä sängyn vieressä odottaa edelleen ( olen siis selaillut molempia läpi sieltä täältä, mutten vielä kunnolla lukenut ) Liisa Keltikangas- Järvisen Temperamentti sekä Mervi Juusolan Äidin Voimakirja. Tosin, en miellä juuri näitä kirjoja niinkään ” self – help ” tyyppisiksi, mutta sen verran kiinnostunut olen ihmisten erilaisista toimintamalleista ja yksilöllisyydestä, että Temperamentti odottaa vuoroaan jo senkin vuoksi. Äidin Voimakirjasta sitten taas olen saanut kamalasti apua lapsiarjessa jaksamiseen ja itseni syyllistämiseen. Jospa vielä joku päivä ymmärtäisin sen, että olen täysin riittävä juuri tällaisena kuin olen.

Myönnän, että olin ensin näiden ( etenkin ” self – help ” ) kirjojen suhteen todella skeptinen. Ajattelin, että miten kukaan ihminen voi kirjoittaa kirjan positiivisesta ajattelusta ja vielä kehoittaa toimimaan kirjan ohjeiden mukaisesti, niin omastakin elämästä tulee onnellisempi, kaikki maailman ovet aukeavat ja vain taivas on rajana. Kirja mistä puhun on tietenkin Rhonda Byrnen Salaisuus. Kuulin kirjasta ensimmäisen kerran juuri silloin kun olin oman itseni kanssa hieman hakoteillä ja olin varmasti helppo saalis ystävälleni, joka kirjan oli jo lukenut. No. Luin kirjan ja ensimmäiset ajatukseni olivat se, etten uskaltanut ajatella ollenkaan. Mitään. Yhtään mitään. Jollain tavalla kirjan teksti oli niin upottava ja samaa aikaa pelottavakin. Että voiko elämässä kaikki muka muuttua vain positiivisen ajatuksen voimalla? Sehän olisi aivan liian helppoa ja kuulostaahan se nyt ihan huuhaalta.

Pari kuukautta kirjan lukemisen jälkeen asiat elämässä alkoivat vain loksahtaa omille paikoilleen ja hassuja sattumia tapahtui, mutta en kerro nyt niistä sen enempää. Lopuksi en tiedä oliko tapahtumat positiivisen ajatuksen luomia, vaiko vain silkkaa tuuria. En ole lukenut kirjaa tämän jälkeen, kun sen ystävältäni lainasin, mutta ostin sen kuitenkin kirpputorilta omakseni samoihin aikoihin kun muutimme takaisin tänne Saloon. Se vain hypähti eteeni yhdeltä kirppispöydältä ja ehkä vielä joku päivä luen sen uudestaan.

Olen myös tajunnut sen, ettei ” self – help ” kirjan sanomaa tarvitse ( eikä edes pidä! ) ottaa niin kovin henkilökohtaisesti, vaan sitä voi soveltaa omaan elämään ja mahdollisesti sitä kautta saada apua johonkin askarruttavaan ja mieltä painavaan asiaan.

Uusin kirja, jonka olen lukenut ( ja tällä kertaa kannesta kanteen, okei 118 sivua ei ole mitään, mutta… ) on Anthony De Mellon Uudistuminen. Kuulin tästä kirjasta ystävältäni ja hän varoitti kirjan menevän todella syvälle, mutta lisäsi kuitenkin sen auttaneen häntä monessa asiassa.

Lempikohtani kirjassa oli tämä:

” Jos onnellisuutenne riippuu jostakin ihmisestä tai asiasta, se ei ole onnellisuutta. Se on ahdistusta. Se on hermostuneisuutta. Se on stressiä. Se on pelkoa. ”

Jotenkin ymmärrän tämän täysin.

Siinä teille miettimistä tähän iltaan.

Mä menen nyt kylvettämään lapsia.

Palaillaan.