Käytä mielikuvitusta

20161106_2.jpg

20161106_5.jpg

Kun olimme siskojen kanssa pieniä muistan, miten vietimme aika usein kesä lauantaisin aikaa mamman ja pappan luona. Äiti vei meidät kaikki kolme sinne aikaisin lauantai aamulla ja me lähdimme melkein heti mamman kanssa läheiseen Siwaan karkkiostoksille. Meillä kotona ei koskaan oltu liian tarkkoja herkkujen suhteen, mutta siitä huolimatta lauantai oli viikonpäivistä se, kun saimme kymmenen markkaa ja sillä sai ostaa karkkipäivän karkit. Muistan ostaneeni usein lauantaipussin, oukki doukkeja ( muistatteko niitä siniseen paperiin käärittyjä salmiakin makuisia kovia karkkeja, maksoivat muistaakseni 20 vai 50 penniä kappale ) kinder buenon ja milkyway suklaapatukan. Kymmenellä markalla tuntui saavan todella paljon karkkia ja usein vielä mamma saattoi ostaa meille kaikille jotain pientä. Ostosten jälkeen lähdimme kävelemään takaisin ja mamma oli aina todella tarkka siitä, että kävelimme varmasti oikeaa tienpuolta. Usein aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, oli kuuma ja sirkat soittivat. Vasta perille päästyä avasin lauantaipussin ja kokoonnuimme siskojen kanssa peräkammariin katsomaan aamun piirrettyjä.

Piirrettyjen jälkeen menimme ulos ja teimme mitä mieleen juolahti. Keinuimme riippukeinussa, autoimme pappaa kasvimaalla ja ihmettelimme mamman suurta kukkapenkkiä. Leikkisimme naapurin lasten kanssa jos he olivat kotona tai muuten vain seikkailimme takapihan takana olevassa suuressa montussa. Tämä suuri monttu oli kaikkea muuta paitsi turvallinen paikka pienille lapsille, mutta koska olimme pois mamman vahtivien silmien alta, teimme tietenkin juuri niin miten ei olisi saanut tehdä. Monttua ympäröi puut ja puiden suurien juurien sekaan pääsi kivasti piiloon. Ihan mitä tahansa olisi voinut tapahtua, mutta meillä oli siskojen kanssa aina onni onnettomuudessa.

Jos kuitenkin sattui sadesää, olimme tietenkin sisällä. Usein piirsimme keittiön pöydän ympärillä, kuuntelimme pappan kanssa vanhoja vinyylejä tai harjoittelimme englantia c- kasetilta. Leikkisin usein myös kuvissa näkyvillä verhoklipseillä, ne olivat koiria. Jaoin niitä erikokoisiin kasoihin ja ne taistelivat toisiaan vastaan. Joskus vain katsoin kun tuli rätisi takkahuoneen takassa ja seurasin kuinka pappa poltti piippua. Peräkammarissa luimme todella paksuja opuksia kaikenlaisista eläimistä ja mieleeni on erityisesti jäänyt suuri sirkka, jolla oli vaaleanpunaiset silmät ja yksi täysin valkoinen hämähäkki.

Tuntui, että keksimme siskojen kanssa aina jotain tekemistä. Aivan kuin mielikuvitus olisi ollut rajaton, enkä muista lapsuudestani kovin montaa hetkeä, että olisin valittanut vanhemmilleni tylsyyttä.

Tai sitten aika vain kultaa muistot ja olimme todellisia valittajia.

Tällä hetkellä meidän pojan suusta kuuluu taukoamatta:

” Äiti! Mä en keksi mitään tekemistä! ”

” Mulla on tylsää leikkiä! ”

” Mulla on tylsää! ”

” Mä haluaisin, että mulla olisi omanikäinen leikkikaveri. Mä en halua pikkusiskoa! ”

” Mitä mä äiti tekisin? ”

” Mä en äiti osaa päättää! ”

” Mä en osaa niinku keittiöleikkiä! ”

” Sun pitää päättää mun puolesta mitä mä teen! ”

Huoh.

Ja mun tekisi mieli joskus oikein kirkuen sanoa:

Käytä mielikuvitusta!!!!!!!!!!

suhteet oma-elama vanhemmuus

Ei lupauksia, vain parempia valintoja

20160725_119.jpg

Luen aina satunnaisesti horoskooppeja. En sillä tavalla varsinaisesti usko niihin, mutta joskus on hauska huomata kuinka ne heijastuvat juuri sillä tietyllä hetkellä omaan elämään täydellisesti. En tee uuden vuoden lupauksia. Niiden sijaan ensi vuonna pyrin tekemään parempia valintoja.

Tässä otteita vuoden viimeisestä horoskoopistani ( ihan vain huviksi ):

” Auta läheisiäsi ja ota aikaa auttaaksesi heitä; näin takaat paremman uuden vuoden. ”

– En heti saa päähäni, että kuka läheisistäni olisi varsinaisesti avun tarpeessa. Eilen puhuin ystäväni kanssa puhelimessa ja hän sanoi olevansa väsynyt pienen poikansa yöheräilyihin. Voin siis ottaa aikaa vaikka siihen, että menisin omien lasteni kanssa hänen luokseen pitkästä aikaa keskellä viikkoa ja rupattelisimme hetken, olisin läsnä ja kuuntelisin. Muistan kuinka kovin itse kotona ollessani kaipasin aikuista juttukaveria. Joo, sen teen heti ensi viikolla!

– Sitten tulee mieleen isäni. Raskas vuosi on vihdoin tullut päätökseensä ja haluaisin antaa isälleni kunnolla aikaa. Kertoa kuinka tärkeä hän oikeasti onkaan.

” Käy läpi raha-asiasi ja aseta budjetti, jotta selviät juhlapyhien aiheuttamista menoista. ”

– Juuri hetki sitten maksoin kasan laskuja ja osa jäi vielä odottamaan toista hetkeä. Olen nykyään aika tarkka raha-asioista, enkä juurikaan harrasta kauppoja kiertäessäni hutilyöntejä. Voisi sanoa, että teen melkeinpä jokaiselle kuukaudelle oman budjettinsa, joka on tietenkin auttanut suuresti suhtautumistani rahaan ylipäätään. Laitan rahaa säästöön joka kuukausi, koska haluan ajatella asioita kauaskantoisesti ja pahojen päivien varalle. Tästä kaikesta saan kiittää ihanaa miestäni, joka on reilun 11 vuoden ajan takonut päähäni säästämisen suurta merkitystä.

– Myönnän silti, että joulu oli yhtä suurta kulutusjuhlaa ja oma budjettini hieman kärsi. Tuli yllätyksiä, kalliita lääkärikäyntejä ja pari joululahjaa liikaa. Kaikesta kuitenkin selvisin ja nyt olen jo voiton puolella.

” Pidä huolta henkisistä ja fyysisistä tarpeistasi ja suuntaa uuteen vuoteen optimistisin elkein. ”

– Olemme pitäneet jo osalle työporukasta kehityskeskustelut, mutta itselläni se koittaa vasta tammikuun alkupuolella. Odotan keskustelua innolla ja toivon, että siitä seuraisi tulevaisuuden kannalta jotain hyvää.

– Kamppailen oman itseni kanssa haenko opiskelemaan vaiko en. Tällä hetkellä mulla on sivu auki erään oppilaitoksen sivuille ja vain hakupaperit pitäisi täyttää, mutta kun en ole yhtään varma onko tässä koko ideassa mitään järkeä!

– Olen alkanut kamppailemaan kunnolla väsymystäni ja vatsavaivojani vastaan ja tankannut kuivakaapit täyteen vitamiinilisiä. Sieltä löytyy mm. sinkkiä, C- vitamiinia, Iho Omega mustaherukansiemenöljy kapseleita, erilaisia siemeniä ja pähkinöitä. Ostin itselleni myös Leena Putkosen Super hyvää suolistolle – kirjan ja kunhan olen vain saanut sen luettua, kirjoitan siitä varmasti täälläkin lisää.

– Olen alkanut taas lenkkeillä ja se on tuntunut hyvältä. Kerroinkin teille jossain vaiheessa, että olen uuden työpaikkani myötä lihonnut kuusi kiloa. En ole ollut ennen näistä kiloista moksiskaan, mutta nyt ne ovat jo hetken painaneet mieltäni ja etenkin kroppaani. Farkut kiristävät ja olo ylipäätään on epämukava. Kuusi kiloa on pieni määrä ja on täysin normaalia, että eri vuodenaikoina paino nousee tai laskee. Yleensä keväisin ja kesällä oloni on paljon kevyempi, koska liikun luonnollisesti enemmän. Nyt olisi vain korkea aika löytää tämän asian suhteen tietynlainen tasapaino.

__

Hyvää Uutta vuotta ja tehkää tekin parempia valintoja, puss.

suhteet oma-elama mieli