Tältäkö se tuntui?

Kiire, kiire ja kiire.

p1017102.jpg

Jouluteet sekä muut itse tehdyt herkut jäivät kokonaan uupumaan päiväkodin hoitajien lahjapussukoista. En oikein edes ymmärrä mihin se aika taas juoksi ja miksi kaikki jäi sinne mietintämyssyyn vailla toteutusta? Löysin eilen itseni Prisman karkkihyllyjen välistä seitsemän aikaan illalla, kun yht`äkkiä muistin, että lasten joulujuhlahan on jo keskiviikkona ja lahjapussukat on annettava silloin. Olin kyllä kirjoittanut sen kalenteriin ja juuri päivää aikaisemmin lukenut sähköpostista joulukuun kirjeen päiväkodilta, mutta näistä huolimatta en muistanut.

Itse tehty tee olisi kestänyt kuivua jopa kolme päivää, mitä en ollut ottanut ollenkaan huomioon ja työpäivien jälkeen olin niin uuvahtanut, ettei fudgen tai nekkutikkarien tekemiseen enää riittänyt energia – vaikka sisimmissäni koko ajan tiesinkin, että päiväkodin hoitajille pitää keksiä jotain makeaa huopaenkeleiden kaveriksi.

Nyt niistä pussukoista löytyi Pandan Enkeli-karkkeja ja olen iloinen, että olen sentään muistanut jokaista vaikka toteutus ei ihan ollutkaan mieluinen. Muuten joulujuhlat menivät samaa kaavaa noudatten, eli poika istui koko juhlan ajan miehen sylissä ja kieltäytyi täysin laulamasta muiden mukana Joulupuu on rakennettu – laulua. Tytön suhteen alku näytti todella lupaavalta, mutta kun hän näki meidät yleisön joukosta vaihtui syli hoitojan sylistä omaani. Tyttö kuitenkin jammasi joululaulujen tahtiin ja taputti minkä ehti. Olisi kiva edes joskus saada kuvamateriaalia näistä juhlista, mutta kaikkia ei ole luotu esiintymään.

Joulukortitkin sain tehtyä ja lähetettyä – ihan ajallaan onneksi. Tällä kertaa korteista tuli tuollaisia kuin kuvassa ja pienen runon saattelemana:

” Joulu on punainen, kuin omppu punaposkinen.

Joulu on vihreä, kuin kuusenoksa metsässä.

Joulu on sininen, kuin iltataivas uninen.

Joulu on valkoinen, kuin vanupallo pehmoinen.

Joulu on kirjava ja täynnä iloa,

Joulu on ihanuutta tuhat kiloa. ”

Runon varastin päiväkodin joulukortista, joten ihan hirveästi en joutunut mielikuvitustani käyttämään. Onneksi.

Vielä olisi parit joululahjat hankkimatta ja olen pakostikkin miettinyt tämän kaiken härdellin keskellä sitä, että tältäkö se joulun valmistaminen aina omista vanhemmista tuntui? Heräät aikaisin aamulla töihin ja vietät suurimman osan päivästäsi töissä. Työpäivän jälkeen haet lapset päiväkodista, teet ruokaa, lenkität koiran, peset pyykkiä, touhuat lasten kanssa ja kohta syödäänkin jo iltapalaa. Jossain välissä pitäisi ostaa joululahjat, leipoa joulutortut ja koristella piparit. Siivota ja koristella koti joulua varten, askarrella joulukortit ja vielä muistaa lähettää ne. Noudattaa vuosi vuoden jälkeen omia lapsuudesta napattuja perinteitä omiin jouluperinteisiin ja mahdollisesti luoda jopa uusia.

Ja se kaikista tärkein? Luoda se ihanan kutkuttava tunne joulusta omille lapsille.

Nostan kyllä hattua omille vanhemmilleni, sillä he ovat aina onnistuneet joulun suhteen ja ihanimmat muistot lapsuudesta liittyvät juuri jouluun ja joululomaan. Nyt tajuan kuinka paljon heillä on ollut hommaa ja voin vain kiittää heitä siitä, että ovat kaiken sen kiireen ja väsymyksen keskellä jaksaneet meidän lasten takia.

Joten, kiitos!

Mites teillä? Kaikki hyvin ja rauha maassa vaiko täys paniikki?

 

 

Suhteet Oma elämä Vanhemmuus

Nukutussatu kaikille iltakukkujille

Meidän poika on varsinainen iltakukkuja! Poika menee yleensä aina sänkyyn kahdeksan maissa ja joskus pahimpina iltoina nukahtaminen kestää jopa puolitoista tuntia! Tämä ei toisaalta ole mikään ongelma ja olemme tulleetkin siihen tulokseen, että poika nukahtaa täysin oman sisäisen kellonsa  ja vireystilansa mukaan, mihin emme voi sen kummemmin vaikuttaa.

Vai voidaanko sittenkin?

Meillä on aina ollut tapana lukea lapsille iltasatu. Aloitimme tämän tavan jo pojan ollessa aivan pieni ja kolmen vuoden aikana ollaan luettu kaikenlaisia satukirjoja läpi. Lyhyitä, pitkiä, ohuita ja paksuja. Lukeminen on osottautunut todella tärkeäksi ja haluamme molemmat miehen kanssa pitää tästä tavasta kiinni.

 ” Aina pitää olla aikaa yhdelle iltasadulle. ” On hyvä sääntö.

Usein mietin, että jos vain olisi olemassa jokin keino millä pojan saisi nukahtamaan aikaisemmin, olisin valmis kokeilemaan sitä heti. Ja tämän kirjan nähdessäni ajattelin – ” Jes! Ku meidän pojalle tehty kirja! ”

p1017142.jpg” Kirjani tavoite on auttaa teitä vanhempia, jotka yritätte kaikkenne saadaksenne lapset nukahtamaan yö-tai päiväunille. Haluan, että satu auttaa lasta rentoutumaan kerta kerralta nopeammin sen kuullessaan. ”

– carl-johan forssén ehrlin

 

Öööh, tota. Käy! Eihän kirja mikä lupaa tällaista voi olla huono! Sitä paitsi, missä tämä kirja on ollut kaikki nämä vuodet?

p1017147.jpgKani joka tahtoi nukahtaa on siis meditatiivinen satu, joka sisältää erityisiä lauserakenteita ja sanavalintoja ja niillä on oma psykologinen merkityksensä. Kirjaa on tarkoitus lukea ihan tavallisen satukirjan tapaan, mutta tarinaa voi tehostaa erilaisilla keinoilla ( näette kuvasta yllä ohjeet ) kuten lihavoidut sanat ja lauseet voi lukea hieman painokkaammin ja kursivoidut kohdat hitaammalla ja rauhallisemmalla äänellä.

Mun mielestä kirjan ajatus oli aivan loistava, joten pakkohan se oli ostaa. Ja jo pelkästään sen vuoksi, että olin todella kiinnostunut sen toimivuudesta meidän pojan kohdalla.

Yhtenä iltana sitten ehdotin pojalle kirjan lukemista ja poika suostui. Kömpi sänkyyn ja asettui kuunteluasentoonsa. Avasin kirjan ja aloitin ensimmäiseltä sivulta näin…

p1017149.jpgLisäsin kohtaan ( nimi ) pojan nimen ja jatkoin normaaliin tapaan lukemista. Hetken päästä poika kysyi:

– Äiti! Äiti! Mikse se sanoi mun nimen?

Jatkoin lukemista, enkä noteerannut pojan kysymystä mitenkään.

– Äiti! Äitiii-iiii! Miksi se sanoi mun nimen? Äiti? Miksi?

Lopetin lukemisen ja mietin hetken mitä oikein olisin sanonut.

– Noku jos tämä kirja kertoo vaikka susta.

– Miksi? Miksi se äiti kertoo musta?

Syvä hiljaisuus.

– Jatketaan nyt vaan lukemista, ni ehkä saadaan tietää miksi.

p1017151.jpgToisella sivulla satu eteni hyvin siihen asti, kunnes sanoin taas pojan nimen sille tarkoitetussa kohdassa ja seuraavaksi tapahtui…

– Äiti! Se sanoi taas mun nimen! Miksi? Miksi äiti?

– Miksi se kani oli samanikäinen kuin minäkin ja miksi se tykkäsi leikkiä?

Lopetin lukemisen tähän, sillä en keksinyt enää mitä olisin sanonut ja miten olisin jatkanut tarinaa tästä eteenpäin. Voi olla, että poika oli sänkyyn mennessään liian energinen, sillä kirjassa nimenomaan painotettiin sitä, että lapsen olisi hyvä sänkyyn mennessään olla väsynyt ja kuluttanut ylimääräiset energiat pois. Meidän poika oli kuitenkin aivan liian utelias, mutta ehkä tulevaisuudessa tämä kirja vielä lunastaa lupauksensa?

Pidän teidät ajantasalla, miten meille kävi. 🙂

Onko kirja teille tuttu?

Pssst. Arvonnan voittaja on Satsu! Lähetän sulle sähköpostia asap.

Suhteet Oma elämä Vanhemmuus Kirjat