Peace and one love, eiks nii
Tiedättekö mitä? Nyt mä voin ihan oikeesti ja rehellisesti sanoa, että mä selvisin! Selvisin siitä kamalan pitkästä ja uuvuttavasta syksystä, siitä kaikesta sen mukana tulleesta stressistä ja pimeydestä – mä selvisin! Kun syksyllä mun teki mieli huutaa ” Seis maailma! ” , nyt mun tekisi mieli juosta tohon meidän etupihalle ja huutaa: ” Mä piru vie rakastan sua maailma! Rakastan, rakastan, rakastan! ”
Olen miljoona kertaa huomannut tässä lapsiarjen pyörteissä sen tosiasian, että asioilla on tapana järjestyä – ennemmin tai myöhemmin. Meidän tyttö on öisin juonut maitoa ainakin sen kerran yössä, joskus se karkasi käsistä jopa kolmeen kertaan ja olin aamulla herätessäni täysin puolikuollut. En kuitenkaan ottanut syömisestä sen kummempaa stressiä, vaan ajattelin, että kyllä kaikki aikanaan – aivan varmasti. ” Että, älä nyt vaan ala stressaamaan tästäkin asiasta. ” Kokeilimme viikon verran vieroittaa pullosta, joka meni huonosti ja väsyneinä luovutimme.
Eilen aamulla heräsin kahdeksan tunnin yöunilta, jotka olin nukkunut putkeen kertaakaan heräämättä. Tajusin, että näinhän meillä ollaan nukuttu jo reilu viikko, mutta en ole uskaltanut hyppiä vielä tasajalkaa, saatika tanssia iloista ripaskaa. Varmistin vielä mieheltä heräsikö hän yöllä kertaakaan, johon sain kieltävän vastauksen. Annoin miehelle suukon, toivotin hyvää työpäivää ja hymyiltiin toisillemme. Jeeee-eee-eeee-eee! Me tehtiin se!
Asioilla todella on tapana järjestyä. Tai oikeastaan uskon siihen, että ne asiast järjestyvät juuri silloin kun aika on sopiva.
Samaa voin sanoa pojan päivähoidosta, jonka hän aloittaa maaliskuun alkupuolella. Huoh! Meillä päivähoitopaikan hakeminen on ollut yhtä säätämistä ja vertailua yksityisen perhepäivähoidon ja kunnallisen päiväkodin kanssa. En ollut edes ajatellut kuinka paljon mun pitää olla perillä asioista tai, että mitä kaikkea olisi hyvä ottaa selville! Ja mikä määrä papereita! Tässä kaikessa rytäkässä olen ehtinyt hakea pojalle kerhopaikkaa, perua paikan, hakea ja perua vielä uudestaan. Varmaan ajattelette, että mitä ihmettä mä oikein säädän, enkä oikein itsekkään tiedä! Mutta, puolustuksekseni voin sanoa, että kolme viikkoa sitten kun kyselin hoitopaikan perään, sain vastaukseksi ” Menijöitä on enemmän mitä paikkoja… ” tulin siihen tulokseen, että jotain näihin päiviin on keksittävä ja hain kerhopaikkaa. Sain paikan ja viikon päästä sain myös ilmoituksen vapaasta päiväkotipaikasta! Olen itsekin vielä aika sekaisin kaikesta ja en ole oikein käsittänyt sitä, että poika aloittaa päiväkodin. Ensi viikolla mennään tutustumaan ja sitä seuraavana poika jo aloittaa. Olen päiväkodista todella innoissani! Se tekee niin hyvää meille kaikille!
Itse jään vielä tyttelin kanssa kotiin niin pitkäksi aikaa kunnes saan työpaikan. Olen lähettänyt ihan mukavasti hakemuksia, mutta kaikista saanut kieltävän vastauksen. Miten kummassa voi erottua joukosta, kun hakijoita on monta muutakin? Siltikään en lannistu koska tiedän, että aikani tulee vielä.
Nyt keskityn aurinkoisiin päiviin, tulppaaneihin, kahvin juomiseen, lapsiini, luonnonvalossa kylpevään kotiin ja tähän luppoaikaan jota mulla on rutkasti ja mahdollisesti viimeistä kertaa elämässäni.
Pssst. Kyllä, huomasitte oikein! Mutta, mun oli ihan pakko tehdä poikkeus sääntöön ja herkutella keskellä viikkoa kakkupalalla, muttei millä tahansa kakulla vaan Dominokakulla, joka oli tautisen hyvää! Ostin sen koska oli niin hyvä fiilis. Ehkä annatte anteeksi. Mä ainakin annoin itselleni.