Puhtaalta pöydältä.
Horoskoopissani luki: ” Syntymäpäivä aloittaa uuden vuoden. Aloita omasi kivojen ihmisten kanssa. ”
Joskus teini-iässä tuli luettua aika paljon horoskooppeja ja tulkittua niitä jopa hieman liikaa jokapäiväiseen elämään. Milloin ihastuksien kanssa ei mennytkään niin kuin horoskoopissa oli kerrottu, tai milloin ystävien kanssa oli kismaa siitä huolimatta, vaikka horoskoopissa kerrottiin jotain aivan muuta. Tuolloin horoskooppien lukeminen oli paitsi hauskaa, mutta myös todella koukuttavaa ja muistan miten kavereiden kanssa luimme ensimmäisenä Suosikista horoskoopit ja joskus tuli ostettua joku lehti pelkästään ” Vuoden rakkaushoroskooppisi! ” – juttujen takia.
Those were the days…
Vuosien saatossa horoskoopit ovat jääneet vähemmälle, enkä niitä tarkoituksenmukaisesti enää edes lue. Joskus, silloin tällöin, saatan lukea joka Torstaina postilaatikkoon tippuneesta Me Naiset – lehdestä oman horoskooppini, mutta sen enempää sitä miettimättä jatkan lehden mielenkiintoisempiin juttuihin. Nyt en kuitenkaan voinut olla analysoimatta sitä, mitä omassa horoskoopissani sanottiin ja sen te jo luittekin tuossa postauksen alussa.
Ja kuinka osuvasti siinä sanottiinkin, sillä me vietimme miehen kanssa kokonaisen viikonlopun ilman lapsia Naantalin Kylpylässä. Viikonloppu oli syntymäpäivälahja mieheltä minulle ja voin sanoa, etten ole pitkään aikaan ollut niin rentoutunut kuin kuluneena viikonloppuna. Tämä pieni miniloma tuli todella tarpeeseen meille molemmille, sillä taakse jääneet reilut kaksi vuotta ovat olleet kyllä raskaimmat vuodet koskaan! Kaikenlaista ollaan miehen kanssa vuosien saatossa koettu, mutta kaksi lasta alta kahden vuoden sisällä on ollut niistä muutoksista ja tapahtumista ehdottomasti se suurin.
Niinpä oli todella ihanaa olla miehen kanssa kaksin ja olla oikeasti läsnä. Liian usein arjen hälinässä tulee vain hymähdettyä toiselle vastaukseksi, tiuskittua tai kiireessä jättää jopa huomioimatta, mutta nyt oli ihanaa olla oikeasti läsnä. Kuunnella ja sanoa kuinka paljon arvostaakaan sitä toisen antamaa panosta arjessa. Kertoa, että olen oikeasti arjessakin kuunnellut, mutta olen ollut liian väsynyt ymmärtääkseni. Nyt sen kaiken sai kertoa ilman, että joku roikkuu lahkeessa, huutaa tai raivoaa. Oli myös ihanaa palata viikonlopun verran niihin hetkiin, muistoihin ja aikoihin ilman lapsia. Olemme viimeksi käyneet Naantalin Kylpylässä yhdeksän vuotta sitten – silloin kun täytin kahdeksantoista vuotta! Mutta älkää pelätkö, kyllä meillä sitä kahdenkeskeistä aikaa on useamminkin kuin kerran yhdeksässä vuodessa!
Viikonlopun jälkeen päätin, etten anna tulevan syksyn pimeyden viedä mua maanrakoon, vaan aloitan puhtaalta pöydältä. Olen aloittamassa uinnin ystäväni kanssa ja kunhan saan itseni hieman parempaan kuntoon, palaan takaisin juoksupoluille. Olen ottanut kynttilät esille ja muutenkin tämä syksy tuntuu jotenkin kivalta – erilaiselta mitä normaalisti. Pojalle pitäisi ostaa hanskoja ulkoleikkeihin ja samalla miettiä talveksi haalaria. Itse olen tykästynyt mustiin sukkahousuihin, nilkkureihin, nahkatakkiin ja mekkoihin!
Myös tämä hieman hitaampi postaustahtini tuntuu yllättävän hyvältä sekä tämä blogini uusi linjakin. On ollut ihmeellisen vapauttavaa jättää kirjoittamatta tänne niistä itkupotkuraivareita ja selvitä niistä omin nikkineni. Tuntuu nyt todella hyvältä – ihme ja kumma kyllä.
Ja eilisaamuinen lattekupin maitovaahtokin sen kertoi – sydämenmuodossa. Sydän oli muodostunut vaahtoon täysin vahingossa ja sen huomattuani kyllä hymyilytti.
Kyllä kaikki vielä järjestyy – nyt ja tulevaisuudessa.