” Pylly vasten pyllyä…
pum pum. Siinä sitä jotakin oooon aijaijaaaa! ”
Mulla pamahtaa tämän viikon Torstaina raskausviikko 36 täyteen ja tiedättekö mitä se tarkoittaa? No sitä, että juuri tuona päivänä suuntaan aamu kahdeksalta sairaalaan äitiyspolille ja vauvaa yritetään kääntää. Aaapuva mä vaan sanon! Sain ajan kääntämistä varten jo viime viikolle, mutta koska viikkoja oli täynnä vasta hieman päälle 35, ei kääntämistä edes yritetty. Hieman sapetti herätä aamu seitsemältä, olla syömättä mitään ja ajaa todella sekasin tuntein kahdeksaksi sairaalaan, kun loppupeleissä sängyssä maatessani saankin kuulla, ettei kääntämistä tehdä – että tervetuloa viikon päästä uudelleen. Neuvolassa oli ymmärtääkseni käynyt jonkinlainen kämmi ajanvarauksen kanssa ( ja koska en itsekkään ole perillä omista raskausviikoistani ) en tietenkään osannut edes ajatella olevani asian kanssa liian ajoissa.
Mutta kuitenkin, nyt asia on hoidossa ja mua jännittää ihan perkuleesti! Ja että miksikö? No siksi, koska pelkään sitä mitä jos synnytys lähteekin käyntiin siltä istumalta ja olen sairaalassa yksin – ilman miestä. Todella mukavanoloinen synnytyslääkäri kertoi, että kääntämistä yritetään juuri siksi viikolla 36, koska jos kääntämisessä tapahtuukin jokin ns. komplikaatio ( napanuora jää kaulanympärille ) on monet äidit lähteneet siltä istumalta suoraan sektioon. Vauva on näillä viikoilla jo ns. valmis syntymään ja riskit ovat pienemmät. Lääkäri myös sanoi, että kääntämiset eivät aina välttämättä onnistu, varsinkin jos vauva on ollut koko raskausajan perätilassa, niin kuin tämä meidän pieni palleroinen on. Vauva on siis näin ollen valinnut jo paikkansa.
En muista olenko sanonut tämän ääneen jo täällä blogissa, mutta musta tuntuu siltä, ettei vauva edes käänny. Vaikka yritettäisiin mitä! Enkä nyt halua maalata piruja seinille, mutta kun puhutaan paljon äidinvaistosta, niin tässä asiassa mun vaistoni sanoavat, että vauva on ja pysyy – perätilassa. Sen pieni pylly vasten mun pyllyä, linkkuveitsi asennossa nököttäen. Nyt kuluneena viikonloppuna vauva yritti kääntyä pariin otteeseen ja se teki todella, todella kipeetä. Supisti aivan kamalasti ja kaikesta yrityksestä huolimatta vauva ei vaan päässyt kääntymään. Mä olin jopa sängyssä ja olohuoneen lattialla mekka-asennossa, mutta aivan turhaan! Mulla on myös sellainen tunne, että meidän perhe kasvaa viikonloppuna yhdellä lisää. Supistukset ovat joka päiväisiä ja olo muutenkin hieman outo. Tiedättekö, sellainen ” hei, kohta lähden synnyttämään! ” – outo.
Jos kääntämisessä tapahtuukin jotain ja vauva oikeasti lähtee tulemaan, en ole siihen kyllä yhtään valmis! Vielä! Ei vielä! Vaatekaappikin on järjestämättä ja se piru pinnasänky hankkimatta! Enkä ole muutenkaan vielä valmis! Mahtaakohan kukaan meidän perheestä olla vielä valmis?
Mutta, pitäkää mulle peukkuja. Toivotaan yhdessä kaiken menevän hyvin. Eiks niin? Joo!
Pssst! Käykää jättämässä itsestänne pieni stoori edelliseen postaukseen. Voin sitten lukea niitä, jos olenkin viikonlopun synnytysosastolla. :)