Tähän on tultu

Olen tässä hieman lueskellut viimeisen puolenvuoden takaisia postauksia ja tullut yhteen tulokseen: ” Ne ovat aika masentavia. ” Eivät nyt aivan kaikki, mutta sekaan on mahtunut suurimmaksi osaksi aika paljon vuodatuksia niistä kotiäidin vaikeista hetkistä. Ajanpuutteesta, uupumuksesta, väsymyksestä ja uhmaikäisestä taaperosta. Jollain tavalla vanhojen postauksien lukeminen on ollut terapeuttistakin ja kun olen ajatellut, että jokainen päivä uhmakkaan pojan kanssa on ollut vaikea, niin ei se loppupeleissä niin ole kuitenkaan ollut. Joukkoon on mahtunut myös ihania päiviä. Esimerkiksi sellaisia, että olen hoksannut mitä on oikeasti olla äiti. Tätä tunnetta on todella vaikea pukea sanoiksi, mutta jokainen äiti kyllä osaa lukea rivienvälistä, mitä tällä tarkoitan.

Meillä on viimeisen parin viikon aikana tapahtunut ihan huimia edistysaskeleita pojan kanssa. Uhmaa on edelleen ja tulee varmasti aina olemaan. Niin kuin olen joskus aikaisemminkin todennut, on uhma sellainen vaiheittain kyläilemään tuleva mörrimöykky. Joskus se imee aivan kaikki mehut, mutta nyt olen saanut itselleni pieniä selviytymiskeinoja arkeen ja etenkin uhman keskelle – juuri silloin kun se on voimakkaimmillaan. Sain esim. sellaisen vinkin eräältä ystäväni työkaverilta, että kun poika oikein koettelee ja heittäytyy hankalaksi, hyräile hiljaa jotain rauhoittavaa biisiä. Tämä vinkki on oikeesti auttanut ja olen hyräillyt vaikka ja mitä kivoja biisejä. Se rauhoittaa oman mieleni ja auttaa mua olemaan aikuinen pyörremyrskyn keskellä. Sitten, olen varmaan ihan vinksahtanut, mutta olen jollain tavalla myös äärimmäisen ylpeä pienestä ihanasta pojastani, joka uhman kautta vain kasvaa isoksi omatoimiseksi pojaksi. Napanuora meidän välillä viimein katkeaa, vaikka se onkin kirjaimellisesti katkennut jo yli kaksi vuotta sitten.

Mutta, ne edistysaskeleet. Poika on alkanut sanomaan kunnon sanoja! Sujuvasti tulee esim: äiti, mamma, pappa, ei ole, kaksi, ei…. siis niin paljon, etten enää oikein edes tiedä mitä kaikkia sanoja sieltä suusta onkaan tullut! Nyt poika jopa toistelee sanoja, kun hetki sitten hän ei ollut moiseen ollenkaan halukas. Ah, olen niin onnellinen! Jee! Sanat ovat helpottaneet meidän arkea jo aika paljon ja kuvakortteja en ole käyttänyt hetkeen. Suurimmaksi osaksi poika silti puhuu omaa kieltään, mutta askeleita parempaan on tapahtunut – ja se on jotain se.

Musta tuntuu parhaillaan tältä:

 

Nyt olenkin päättänyt, että on aika kääntää uusi lehti. Ja tällä kertaa aion onnistua siinä, sillä on niitä lehtiä käännetty aikaisemminkin, mutta tuloksetta. Muistatteko kun kirjoitin, että alan pitämään itsestäni parempaa huolta? No, se homma kusi melkein heti alkuunsa. Juoksukerrat ovat mahtuneet yhden käden sormiin ja punttisalista on monen viikon tauko – kiitos väsymyksen ja sairastelujen. Uimassa en ole käynyt reiluun kuukauteen! En mahdu kuin yksiin ystävältäni saatuihin farkkuihin, kiitos kaamoksen, pakkaseen leivottujen korvapuustien, väsymyksen ja tekosyiden. Mutta, miehestä olen edelleen äärimmäisen ylpeä, sillä hän on pitänyt päänsä ja on jättänyt aivan kaikki herkut! Jopa meidän viikonloppu Prosecco-pullon! Se tylsä, katala mies. No ei vaan. Olen oikeesti hänestä todella ylpeä ja toivon itsekin pystyväni pian samaan.

Voisin aloittaa vaikka siitä, että hankin itselleni kunnon lenkkeilyvermeet. Ei ole kovinkaan kummosta lenkkeillä tuulipöksyillä, joiden vetoketju ei mene kiinni koska vyötäröllä komeilee kaamoksesta kertyneet liikakilot. Tai, vetoketju menee kyllä kiinni, mutta joudun vähän väliä tarkistamaan onko se nyt varmasti kiinni, sillä se ei pysy kiinni! Olen esimerkiksi käynyt läheisessä Lidlissä vetoketju auki ja mitä kaikkea kivaa.

Nooo, mutta tällainen noloilu on itselleni ihan peruskauraa. Kuten sekin, että olin niin iloinen onnistuneista joulukorttikuvista, että niitä hakiessani kävelin päin lasiovea! Siinä sitten aloin naurmaan yksikseni ja ympärillä olevat ihmiset lähinnä katsoivat ” onkohan tolla nyt kaikki ihan ok…? ”

En perusta uudenvuodenlupauksista, koska ne ovat turhia, mutta nyt täytyy todeta, että olen kyllä sellaisen tarpeessa. Ensimmäistä kertaa elämässäni.

Olkoot tästä siis suunta vain ja ainoastaan ylöspäin!

( Eikö olekin ihan ok tehdä uudenvuodenlupaus jo ennen joulua? Niin mustakin. )