Takaisin ihmistenkirjoihin.
Kaksi lasta puolentoista vuoden ikäerolla on ollut aikamoista. Niin se normaali arki niiden lasten kanssa, kuin myös noh – oikeastaan aivan kaikki. Se suurin, vaikein ja raskain muutos kahden lapsen äitinä on ehdottomasti ollut henkistä, niin kuin varmasti jo muistattekin aikaisemmista ” vuodatupostauksista…? ” Mutta, hyvänä kakkosena tulee myös oman kropan kunto. Tai oikeastaan mikä ihmeen kunto? Tässä tapauksessa ja tilanteessa voisi varmaankin enemmän puhua kropan tilasta kuin kunnosta. Siitä, missä tilassa oma keho on – niin se henkinen kuin fyysinenkin puoli.
Olen aina ollut liikunnallinen. Rakastanut juoksemista ja olen treenannut puolikasta maratoonia vartenkin, mutta tehdessäni positiivisen raskaustestin pojasta, jäi treenaaminen siihen. Yksinkertaisesti en uskaltanut juosta, sillä pelkäsin keskenmenoa todella paljon ( mikä oli aivan tyhmää, näin jälkiviisaana ajatellen. ) ja kaiken alkuraskauden pahoinvoinnin aikana ei edes tehnyt mieli lenkkipoluille. Jäin siis totaalisesti laakereilleni makaamaan, tehden yhtään mitään. Brunoa toki lenkitin päivittäin, mutta varovasti. Päiväni täyttyivät kotona sohvalla maaten, syöden paljon suklaata ja samalla keräten raskauskiloja kiitettävät 20kg.
Pojan syntymän jälkeen päätin, etten ota turhaa stressiä raskauskiloista ja niitä yhtään sen enempää edes ajatellen, olin todella nopeasti takaisin omassa painossani. Osa kiloista jäi synnärille ja ne loput lähtivät joka päiväisillä tunnin mittaisilla vaunulenkeillä tarpoen lumessa, yhdessä kädessä vaunut ja toisessa 40 kiloinen Bruno. En edes miettinyt vaunulenkkejä laihdutusmielessä, sillä Bruno oli kuitenkin lenkitettävä joka päivä ja samalla sain hoidettua pojan päiväunilleen – kaksi kärpästä kätevästi yhdellä iskulla. Kilot siis lähtivät melkeinpä huomaamattani ja päätin, että viimeistään kesällä palaan takaisin juoksupoluille. No, en palannut. Sillä, tiedättehän te? ” Hektinen arki, plaaplaa, liian vähän aikaa, plaaplaa, lähden ennemmin kahville, plaaplaa, huomenna sitten plaaplaa.. ” Lista oli silloin loputon. Kesän jälkeen syksyllä teinkin taas positiivisen raskaustestin ja kuinka kävikään? Vaikka kuinka toistin itselleni, ettei liikunta tee haittaa, en liikkunut yhtään sen enempää kuin ennenkään. Sillä, tiedättehän te? ” Raskauspahoinvoinnit, plaaplaa, kömpelö kroppa joka ei tottele, plaaplaa, plaaplaa ja plaaplaa.. ”
Ja nyt, näin kahden raskauden jälkeen huomaan kroppani olevan todella huonossa tilassa – ei niinkään huonossa kunnossa, vaikka en hyvä kuntoinen vielä olekkaan – mutta ennenkaikkea huonossa tilassa. Olen huomannut, ettei vatsani kestä enää niitä herkkuja ja ruokia, joita olen voinut syödä ennen raskauksia ihan huolettomasti. Olen joutunut pistämään niin sipsit kuin mausteiset ruuat sinne kiellettyjen listalle ja se jos jokin on mun mielestä ollut todella mälsää. Rakastan sipsejä sekä mausteista ruokaa ja niiden nauttiminen on usein viikonloppuisin ollut mulle se rentoutumiskeino, mutta liian monta kertaa olen seuraavana aamuna ollut vatsastani niin kipeä, etten yksinkertaisesti pysty niitä syömään. Aivan kuin kaksi raskautta olisi laittanut mun ruoansulatukseni niin totaaliseen solmuun, ettei siellä kulje kunnolla mikään – edes se ilma! ( okei, liikaa infoa äskeisessä. ) Löydän myös vatsasta kipeitä kohtia ja toisinaan tuntuu siltä aivan kuin se olisi tulessa.
Kaikenlisäksi arki on välillä niin hektistä, että ruoan saan kyllä pojan lautaselle, mutta juuri kun olen aikeissa itse syödä – tarvitaankin mua toisaalla. Milloin tyttö pitää syöttää, vaippa vaihtaa, lohduttaa, sylitellä ja mitä vielä. Ja kyllä, enää se toinen lapsi ei mene siinä missä ensimmäinen. Olen aina pitänyt ateriarytmejä todella tärkeinä, mutta nyt mun täytyy myöntää, että olen niin laiminlyönyt asiassa itseni. Ajattelen aina, että lapset ensin ja sitten minä. Ja kuinka tyhmältä tämä kuulostaakaan, mutta mä kirjaimellisesti unohdan itseni.
Niinpä olen päättänyt, että nyt saa riittää! Nyt on palattava takaisin ruotuun ja alettava pitämään itsestäni parempaa huolta. En halua olla tällainen raihnainen ja huonossa tilassa oleva äiti. Haluan, että mulla virtaa energiaa touhuta lasten kanssa ja haluan tuntea kuinka se energia oikein virtaa mun läpi. Haluan palata takaisin siihen mikä olin ennen lapsia. Se nuori nainen, joka rakasti juoksemista ja piti kiinni ateriarytmeistä. Se, jolle oikeasti oli tärkeää oman kehon fyysinen kuin henkinenkin tila.
Torstaina aloitinkin jo kehoni fyysisen korjaamisen kun olin ystäväni kanssa kuntosalilla ja uimassa. Mitään punttimimmiä musta ei todellakaan saa, sillä en niinkään punttisalista välitä, mutta koska saan samaan hintaan käydä niin salilla kuin uimassakin, niin miksei sitten. Uimisesta sen puoleen pidin todella paljon ja vesijuoksusta. Tämä kuvio meillä toistuu ystäväni kanssa joka torstai, enkä malttaisi odottaa seuraavaa kertaa.
Ja okei, olen tällä viikolla saanut sitä kehoni henkistäkin puolta kuntoon, kävelemällä ylhäällä näkyneissä maisemissa. Rakastan näitä peltomaisemia tässä meidän lähellä. Mieli lepää, ajatukset virtaa vapaina ja on melko hiljastakin.
Viikonloppuja, pus!