Tältäkö se tuntui?
Kiire, kiire ja kiire.
Jouluteet sekä muut itse tehdyt herkut jäivät kokonaan uupumaan päiväkodin hoitajien lahjapussukoista. En oikein edes ymmärrä mihin se aika taas juoksi ja miksi kaikki jäi sinne mietintämyssyyn vailla toteutusta? Löysin eilen itseni Prisman karkkihyllyjen välistä seitsemän aikaan illalla, kun yht`äkkiä muistin, että lasten joulujuhlahan on jo keskiviikkona ja lahjapussukat on annettava silloin. Olin kyllä kirjoittanut sen kalenteriin ja juuri päivää aikaisemmin lukenut sähköpostista joulukuun kirjeen päiväkodilta, mutta näistä huolimatta en muistanut.
Itse tehty tee olisi kestänyt kuivua jopa kolme päivää, mitä en ollut ottanut ollenkaan huomioon ja työpäivien jälkeen olin niin uuvahtanut, ettei fudgen tai nekkutikkarien tekemiseen enää riittänyt energia – vaikka sisimmissäni koko ajan tiesinkin, että päiväkodin hoitajille pitää keksiä jotain makeaa huopaenkeleiden kaveriksi.
Nyt niistä pussukoista löytyi Pandan Enkeli-karkkeja ja olen iloinen, että olen sentään muistanut jokaista vaikka toteutus ei ihan ollutkaan mieluinen. Muuten joulujuhlat menivät samaa kaavaa noudatten, eli poika istui koko juhlan ajan miehen sylissä ja kieltäytyi täysin laulamasta muiden mukana Joulupuu on rakennettu – laulua. Tytön suhteen alku näytti todella lupaavalta, mutta kun hän näki meidät yleisön joukosta vaihtui syli hoitojan sylistä omaani. Tyttö kuitenkin jammasi joululaulujen tahtiin ja taputti minkä ehti. Olisi kiva edes joskus saada kuvamateriaalia näistä juhlista, mutta kaikkia ei ole luotu esiintymään.
Joulukortitkin sain tehtyä ja lähetettyä – ihan ajallaan onneksi. Tällä kertaa korteista tuli tuollaisia kuin kuvassa ja pienen runon saattelemana:
” Joulu on punainen, kuin omppu punaposkinen.
Joulu on vihreä, kuin kuusenoksa metsässä.
Joulu on sininen, kuin iltataivas uninen.
Joulu on valkoinen, kuin vanupallo pehmoinen.
Joulu on kirjava ja täynnä iloa,
Joulu on ihanuutta tuhat kiloa. ”
Runon varastin päiväkodin joulukortista, joten ihan hirveästi en joutunut mielikuvitustani käyttämään. Onneksi.
Vielä olisi parit joululahjat hankkimatta ja olen pakostikkin miettinyt tämän kaiken härdellin keskellä sitä, että tältäkö se joulun valmistaminen aina omista vanhemmista tuntui? Heräät aikaisin aamulla töihin ja vietät suurimman osan päivästäsi töissä. Työpäivän jälkeen haet lapset päiväkodista, teet ruokaa, lenkität koiran, peset pyykkiä, touhuat lasten kanssa ja kohta syödäänkin jo iltapalaa. Jossain välissä pitäisi ostaa joululahjat, leipoa joulutortut ja koristella piparit. Siivota ja koristella koti joulua varten, askarrella joulukortit ja vielä muistaa lähettää ne. Noudattaa vuosi vuoden jälkeen omia lapsuudesta napattuja perinteitä omiin jouluperinteisiin ja mahdollisesti luoda jopa uusia.
Ja se kaikista tärkein? Luoda se ihanan kutkuttava tunne joulusta omille lapsille.
Nostan kyllä hattua omille vanhemmilleni, sillä he ovat aina onnistuneet joulun suhteen ja ihanimmat muistot lapsuudesta liittyvät juuri jouluun ja joululomaan. Nyt tajuan kuinka paljon heillä on ollut hommaa ja voin vain kiittää heitä siitä, että ovat kaiken sen kiireen ja väsymyksen keskellä jaksaneet meidän lasten takia.
Joten, kiitos!
Mites teillä? Kaikki hyvin ja rauha maassa vaiko täys paniikki?