Tätä ollaan odotettu!
Hyvää Heinäkuuta kaikille!
Poika täytti tänään seitsemän kuukautta – hui, enää viisi kuukautta ja poika on vuoden! Mun äitiyslomani lähenee uhkaavasti loppuaan, enää tämä kuukausi ja Elokuu jäljellä – apua sanokaa mun sanoneen! No sen verran ainakin tiedän, että jään vielä hetkeksi pojan kanssa kotiin. Katsotaan sitten myöhemmin niitä töitä tai mahdollisia opiskeluja sekä sen hetken intressejä. Nyt nautitaan vielä kun voidaan, eikö niin?
Mutta, arvatkaapas mitä täällä on parin päivän aikana tapahtunut? No meille ( tai siis pojalle tietty ) on tulossa hammas! Jee! Kunnolla se ei ole vielä puhjennut, mutta ikeneen on tullut vekki ja sieltä se pilkottaa – ihka eka hammas. Vautsi. En edes tiedä miksi olen tästä niin innoissani, varmaan siksi, koska taas ollaan saavutettu jokin iso juttu, uusi virstanpylväs. Olenkin nyt parin päivän ajan ihmetellyt miksei pojalle maistu oikein mikään muu kuin viileä hedelmäsose ja lämmintä ruokaa syödessä itketään ja syötäisi mielummin pöydänkulmaa. No sen pirun ( mun mielestä kivan ) hampaan takia, tietty.
Nyt meillä onkin kovassa huudossa kaikenmaailman purulelut ja tietty pöydänkulma sekä omat sormet tai oikeastaan ihan koko nyrkki. Lähestulkoon aivan kaikki minkä sinne suuhun vaan saa mahtumaan ja mikä tekee hyvää kutiseville ikenille. Puhkeis nyt vaan ihan kunnolla!
Että semmosta – paljon iloa yhdestä hampaasta. Mitäs muita virstanpylväitä ollaan jo saavutettu? Poika osaa kääntyä selältä mahalleen, mutta kun sanotaan, että sitten kun vauvat oppivat kääntymään, kääntyilevät ne yötä päivää eikä loppua näy. Niin eipä meidän poika vaan. Olen tullut siihen tulokseen, ettei poikaa yksinkertaisesti taida kamalasti kiinnostaa kääntymispuuhat. Vaikka hän osaakin kääntyä, ei hän ole ottanut sitä uudeksi harrastuksekseen. Lattialla ollessaan hän on paljon kyljellään ja tutkii tarkaan leluja. Mahallaan hän nostaa pyllyä todella ylös ja näyttää siltä, ettei menisi kauaa kun hän hoksaisi lähteä ryömimään tai konttaamaan.
Aiemmin otin asiasta ( myönnettäköön ) jopa pientä päänsärkyä, että miksi se ei tee jo sitä, miksi se ei mene jo niin, miksi, miksi ja miksi… Mutta muiden äitien kanssa juteltua sain helpotusta tähänkin asiaan. Mulle sanottiin, että mun pitäisi olla oikeasti vielä iloinen siitä ettei poika kamalasti liiku ja on rauhallinen. Jokainen menee omaa tahtiinsa. En välttämättä olisi miettinyt asiaa edes kamalasti, ellei neuvolassa oltaisi niin tarkkoja tiettyjen virstanpylväiden suhteen. Puhuin erään tuttavani kanssa joka sanoi, että silloin kun hänen tyttönsä oli pieni, eikä tyttö vielä kontannut tietyn ikäisenä, anettiin heille lähete jonkinlaisiin motorisiin tutkimuksiin. Vastaanotolla lääkäri vaan ihmetteli, että miksi ihmeessä he olivat koskaan edes vastaanotolle tulleet, sillä tyttö oli täysin kunnossa ja aivan normaali. Lääkäri näki tämän jo pelkällä katsomisella. Mutta kun neuvolassa sanottiin ja neuvolassa sitä, tätä ja tota.
Just niin. Tänä päivänä tyttö on ihan täysin normaali, eikä mitään vikaa missään. Aivan turhaan annetaan vanhemmille huolenaiheitta jos vauva ei tietyssä iässä tee mitä sen pitäisi tehdä. Totta kai ymmärrän, että on siinä hyvätkin puolensa kun neuvolassa syynätään, mutta välillä tuntuu, että liian pienistä ollaan huomauttamassa.
Mitä mieltä te olette? Olisi myös kiva kuulla minkä ikäisenä teidän vauvat on oppinut tekemään uusia juttuja, esim. kääntymään, konttaamaan, ryömimään jne.