Unikaverit.
Alkuraskauden megalomaanisesta väsymyksestä olen onneksi jo päässyt yli ja olen ottanut joka aamuiseksi tavaksi nousta suurinpiirtein n. tunti ennen poikaa. Näin olen varmistanut sen, että jaksan tehdä pojan kanssa aamutoimet ( ja ottaa vastaan mahdolliset aamukiukut ) kun olen itse poikaa virkeämpi, syönyt aamupalan rauhassa ja joskus jopa ehtinyt juoda kupin kaksi kahvia. Aluksi heräämisestä ei tullut mitään ja usein jäinkin sänkyyn torkkumaan ja heräsin lopulta samaa aikaa pojan kanssa. Tämä ei ollut hyvä yhdistelmä, sillä kun itsekin kävin vielä puoliteholla, olivat aamut usein todella sekavia enkä saanut kunnon otetta mistään – en puuron syöttämisestä pojalle, omasta aamupalastani puhumattakaan tai ylipäätään mistään.
Otin kuitenkin sen verran itseäni niskasta kiinni, että miehen lähtiessä töihin seitsemän aikoihin, nousen usein itse ylös ja herätän pojan vasta kahdeksalta. Koska poika ei ole päiväkodissa, en ole katsonut tarpeelliseksi herättää poikaa kukonlaulun aikoihin, sillä tämä kuvio on toiminut meillä todella hyvin.
Ja vaikka megaväsymys päivisin onkin tipotiessään, iltaisin pojan iltapuuron aikoihin olisin jo täysin valmis untenmaille. Silmät lurppaa kiinni ja haukottelen sen minkä ehdin. En kuitenkaan siltä istumalta ehdi mennä sänkyyn vaakatasoon, kun pyykinpesukoneessa odottaa koneellinen ripustettavia pyykkejä, tiskikone piiputtaa pestyä lastia ja olohuoneenkin voisi siivota pojan leluista. Tämä on varmaan aika yleistä monelle äidille? Uskoisin. Tässä ajassa olen ehtinyt jo sen verran virkistyä, että nukkumaan meneminen helposti venyy puoleenyöhön – ja sitten onkin vaikeuksia saada unesta kiinni.
Kaikenlisäksi koska olen aina rakastanut nukkua mahallani ja tämän pallomahan kanssa kun se ei luonnollisesti onnistu, on nukkuminen vielä vaikeampaa. Nyt nukun kyljelläni ja tuntuu, että jalkojen välissä pitäisi vähintäänkin olla jokin todella iso tukki, jotta pystyisin nukkumaan kunnolla. Milloin maha painaa ärsyttävästi, toinen puoli kropasta puutuu, asentoa joutuu vaihtamaan monta kertaa yössä ja mikään ei vaan tunnu hyvältä – päinvastoin, kaikki tuntuu ahdistavalta, painavalta ja vielä kerran ahdistavalta!
Tuttua?
Olen pientä apua saanut tuosta muotoutuvasta tyynystä. Tälle on varmaan joku ihan oma nimikin, mutta mulle se on vaan muotoutuva tyyny. :D Asetan tyynyn yleensä normaali tyynyn ja pääni väliin tai sitten halaan tyynyä kuin jotain pehmolelua käsieni välissä. Näin olen saanut ainakin hartiani rennoiksi, jotka olisivat muuten täysin jumissa kyljellä nukkumisesta. Tyyny on todella, todella pehmeä ja muotoutuu juuri sellaiseksi kuin sen haluat muotoutuvan. Näitä saa ainakin neljällä eurolla ostettua Tigerista, ihan vinkkinä niille jotka painii saman ongelman kanssa kuin minä.
Myös tässä vaiheessa raskautta en ole voinut välttyä selkäkivuilta. Alaselkä ja lapaluiden väli on joka päivä aivan tulessa ja iltaisin olen laittanut kipeisiin ja jumissa oleviin kohtiin tätä Heat Lotionia. Toimii siis täysin normaalin Mobilatin tapaan, mutta on mun mielestä vaan puolet tehokkaampaa ja tätä saa käyttää myös raskaana ollessa.
Odotan myös todella kovin sitä, että poika lähtisi kävelemään. Se on todella pienestä kiinni, kunhan poika irrottaisi otteensa ja se olisi siinä! Monet ovat sanoneet, että ole iloinen siitä ettei poika vielä kävele, sillä silloin vasta saan juosta perässä. No, tällä hetkellä ainakin en halua mitään niin kovin kuin sitä, että poika kävelisi. Se helpottaisi monia asioita ja säästäisi mun kipeää selkää. Vaikka nostamiset ja kantamiset ovatkin jo todella paljon vähentyneet, on silti syöttötuoliin ja rattaisiin nostaminen jo ihan tarpeeksi. Onneksi poika osaa kavuta portaat todella taitavasti ylös sekä alas, joten säästän itseäni edes siinä.
Nim. Erittäin rapakuntoinen ja selkävammainen äiti.