Vielä kerran Tammisaari ja muutama sananen haaveista.
Tässä olisi vielä hieman kuvia meidän viime viikkoiselta Tammisaaren reissulta. Aika ihanalta näyttää tuo pieni kaupunki, eikö niin?
Täällä meillä päin ulkona on todella pilvistä ja sateisen näköistä, joten mikäs sen parempaa kun muistella aurinkoista ja kuumaa viime viikkoa. Toivotaan, että saadaan nauttia sellaisista lämpöasteista vielä tämän kesän aikana, vaikka kieltämättä en pistä pahakseni yhtään kesäsateelle. Siinä on sitä jotain ihmeellistä tunnetta, jotain sellaista mitä syksynsateissa ja puuskissa ei ole.
Me vietettiin viikonloppua pelkästään tyttelin kanssa, pojan ollessa hoidossa. Ja voi että, oli kyllä erilaista! Hiljaista, rentoa ja vielä kerran hiljaista. Saatiin miehen kanssa herätä aamulla tytön tuhinaan ja otimme hänet sänkyyn meidän keskelle ja vain ihmettelimme häntä. Tällainenkö juuri meidän tyttömme on? Tältäkö hän näyttää tumman tukkansa, sirojen jalkojensa ja nöpönenänsä kanssa? Meidän tyttö. Tuntuu niin hassulta ja kummalliselta, että meillä on kaksi lasta – poika ja tyttö. Niillä kahdella teinillä, jotka reilu yhdeksän vuotta sitten tykästyivät toisiinsa vappuriennoissa mökillä.
Juuri meillä.
Mies kysyi viikonloppuna aamupalapöydässä, että mistä haaveilen. Yhtään sen enempää miettimättä vastasin hänelle haaveilevani siitä, että saisin olla oman elämäni herra. Totta kai haaveilen myös siitä, että saisin elää koko elämäni terveenä, mutta mun mielestä hyvää terveyttä voi enemmänkin toivoa, kuin haaveilla siitä. Olisin oikeasti täysin valmis viettämämään tietynlaista erakkoelämää – ilman sen suurempia nykyajan ihmeellisyyksiä ja vempaimia. Kuinka ihanaa olisi kävellä pitkin ( vaikka noita Tammisaaren ) pieniä katuja aamupalalle oman äitinsä luokse, joka asuisi ihan kulman takana? Omasta puutalosta näkyisi kaupungin kattojen yli kauas merelle, lokit laulaisivat, lämmin merituuli hivelisi hiuksia ja meren suolaisuuden voisi melkein maistaa huulilla. Torilta voisi hakea tykötarpeet päivän ruokaan räsällä polkupyörällä ja pyykit saisi laittaa kuivumaan omenapuiden väliin.
Tästä haaveilen.
Haaveilen myös siitä, että joku päivä olisin yrittäjä. Saisin itse päättää koska tekisin töitä, missä ja kuinka paljon. Eikä sillä olisi yhtään väliä kuinka paljon työstäni saisin palkkaa, kunhan tekisin sitä mistä pidän ja olisin onnellinen. Haluaisin tehdä myös töitä kotoa käsin.
Onneksi me miehen kanssa haaveillaan paljon samoista asioista. On suuri onni, että vierellä on joku sellainen ihminen, jonka kanssa omat haaveet uskaltaa sanoa ääneen ilman, että pelkää toisen nauravan niille tai haaveilevan aivan toisenlaisista jutuista.
Haaveiden täytteistä viikkoa kaikille!