Viikko paketissa
SATEISEN MAANANTAIPÄIVÄN PIRISTYS oli postikortti euroopasta. Kortin terveiset alkoivat lauseella: ” Ajatellut paljon sinua, kaunista herkkää äitiä. ” Olin ihmeissäni ja ajattelin, ettei kukaan meidän sukulaisista saatika ystävistä ole ulkomailla. Keneltä ihmeeltä kortti oikein voi olla? Sen sijaan, että olisin heti katsonut kortin lähettäjän, luin terveiset loppuun ja lähettäjän nimen lukiessani iso hymy nousi kasvoilleni.
Meidän naapuriimme muutti viime vuoden alkupuolella eräs pariskunta. He olivat asuneet monta, monta vuotta Helsingissä ja nyt eläkkeelle päästyään halusivat vaihtaa vilkkaan ja kiireisen Helsingin johonkin rauhalliseen kaupunkiin. He päätyivät Saloon ja tähän meidän taloyhtiöön. Olen monta kertaa vaihtanut naisen kanssa pihalla kuulumisia – kertonut viime vuotisesta väsymyksestäni, työhistoriastani, ajattelumaailmastani ja periaatteistani. Olemme jutelleet niin henkeviä kuin jonninjoutaviakin ja musta tuntuu, että hänen oli tarkoitus muuttaa juuri meidän naapuriimme. Olen monta kertaa miettinyt elämässä sitä, minkälainen vaikutus toisilla ihmisillä on omaan itseemme ja miten me vedetään puoleemme juuri meille tarkoitettuja ihmisiä. Uskon täysin tähän ns. sydänmagneettiin ja olen saanut todeta sen voiman elämässäni monta kertaa.
KASVAA, KASVAA!
Olen ihastellut meidän pienen pihamme nurmikkoa. Sen vihreyttä ja kasvua. Olen aikaisemminkin kertonut siitä, kuinka paljon ollaan nähty vaivaa pieneen nurmiplänttiimme. Vielä viime viikolla se ei vihertänyt, mutta parin sateisen ( ja lumisen! ) päivän jälkeen se on melkein kauttaaltaan vihreä. Rakastan muuten kevään tuomaa vihreyttä – puissa ja pensaissa. Ah, ihanaa! Kuinkakohan monta kertaa jo kirjoitin vihreyttä tai vihreä? Laskin – neljä kertaa.
10 YHTEISTÄ VUOTTA! Sellainen määrä vuosia kertyi mulle ja miehelle 1.5.2015! Wuhuu! Tässä olisi ollut aihetta juhlaan, mutta sen sijaan vietettiin meidän kymmenvuotispäivää eri osoitteissa! Haha! Mies oli kovassa flunssassa, vienyt molemmat lapset hoitoon vanhemmilleen ja oli ajatellut levätä kotona, kerätä voimia. Sen sijaan hän lähtikin serkkunsa vappuhäihin saunomaan, tuli yöllä yhden aikaan kotiin ja lähti seuraavana aamuna yhdeksän aikaan töihin. Jep, yrittäjä kun ei vappuja laskeskele! Mä sen sijaan olin isosiskoni 30 vee pippaloissa, ihan sellasessa suht mukavassa maistissa ja voi että meillä oli hauskaa! Seuraavana aamuna lähdettiin ( parin tunnin yöunien jälkeen, ja pienen tärinän saattelemana ) Aula Cafe:n brunssille. Huhhuh! Mutta, oli hyvää!
ENSIMMÄISET KESÄKUKAT sain istutettua Lauantaina.
Ihania, suloisia orvokkeja. Vielä pitäisi ostaa parit muratit keittiönikkunan alle ja jotain muuta.
SUNNUNTAINA uskalsin vihdoin ja viimein kurkistaa sohvapehmusteiden väliin ja onnekseni sain huomata, etteivät ne olleet talven aikana ehtineet homehtua! Huh, jes! Pieni hiki ehti tulla otsalle, kun ajattelin, ettei tähän hätään ole rahkeita teettää sohvalle uusia ja onneksi nyt ei tarvitse!
Olen aikaisemmin pessyt pehmusteet käsin juuriharjalla, mutta nyt uskalsin heittää ne pyykinpesukoneeseen hieno-ohjelmalle. Tänään oli vielä todella nätti päiväkin ja sain pehmusteet jo iltaa vasten kuivaksi. Huomenna laitetaan ne miehen kanssa paikoilleen, sillä pehmusteet ovat niin napakkaa laatua, etten saa niitä yksin laitettua vaikka kuinka yrittäisin! Jee, kohta saadaan meidän kesälökösohva taas käyttöön, enkä malttaisi odottaa ( kyllä meillä on pienet huvit… huoh. )
SUURI PETTYMYS! Sain tietää, etten saanut itselleni työpaikkaa. Siis juuri sitä, missä olin reilu kaksi viikkoa sitten. Missä ryhmähaastattelu kesti kaksi tuntia, oli englanniksi ja tein kielestäni kukan. Sain kuulla, että haastatteluni meni hyvin, mutta oli muita asioita jotka loppupeleissä ratkaisivat. Mä olen sitä mieltä, että se oli se mun kieli. Se oli varmaan vähän liikaa – se oli ehkä liiankin outo juttu. Olen aina pyrkinyt työasioissa olemaan positiivinen ja ajatellut, että ” kyllä se siitä ”, mutta nyt täytyy myöntää, että ottaa todella paljon pannuun se, että juuri tämä työpaikka meni sivu suun.
No, kyllä se siitä.
Taas.