Viikonloppu on silmien alla
Viime viikonloppu todella painaa vielä silmiä. Voisin aamuisin nukkua tuhat vuotta ihan kevyesti. Painaa herätyksen pois ja kääntää kylkeä. Meidän kesä on ollut erilaisten juhlien suhteen aika hektinen ja nyt kuluneena viikonloppuna juhlisimme ystävämme häitä. Tai ystäviemme, sillä olenhan melkein neljän vuoden aikana saanut tutustua myös sulhaseen. Nämä häät olivat kesäkalenterin viimeiset ja nyt tulevat viikonloput voimme suoraan pyhittää sille, ettei ole sen kummoisemmin kiire mihinkään, mikä tuntuu oikeastaan aika kivalta.
Jollain tavalla pidin näitä häitä kesänpäättäjäisinä, vaikka ilmojen ja kuukauden puolesta vielä kesää eletäänkin. Mutta, jos on kalenteri ollut melkein täynnä kaikenlaisia kissanristiäisiä, joita yleensä juuri aina kesällä vietetään, on hyvä lopettaa juhlien aikakausi juuri näin.
Omassa kamerassani ei ole kuvia häistä juuri lainkaan, sillä olen onnistunut omaksumaan sen kivan tavan, että kun olemme ystävien kanssa jossain pitämässä hauskaa, jää kamera usein huomiotta. Tai jos niitä kuvia edes ylipäätään otetaan, ovat ne lähinnä meidän omiksi muistoiksi ja sen verran julkaisukelvottomia, etten niitä laittaisi blogiin koko kansan nähtäväksi. On muuten kaksi aivan eri asiaa ottaa kuvia blogia varten ja omia muistoja varten. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Vaikka yleensä aina mietin erilaisia kuvakulmia, mitä kuvissa saa näkyä ja mitä sitten taas ei, niin extra tarkka olen eritoten blogiin menevistä kuvista. Se, mitä löytyy valokuva-albumin sivuilta ei sitten olekkaan niin tarkkaa, sillä niissä elämä saakin näkyä. Vaikka saahan se elämä näkyä täälläkin, sopivassa suhteessa tietty. En vain katsonut kovin soveliaaksi laittaa kuvia hassuista känniääliö ystävistäni, vaikka kuvat olisivat kuinka hauskoja tahansa ja niissä välittyisi koko ystävyytemme värikäs elinkaari. Mulla ei ensinnäkään ole edes oikeutta siihen, enkä itsekkään haluaisi sellaista itsestäni löytää.
Mutta.
Yksi suht julkaisukelvollinen kuva sieltä kuitenkin löytyi ja se on tuo tuossa ylhäällä. Päädyin lopulta tuohon kukkaluottomekkooni, mihin päädyn melkein aina kun on juhlia. Sama mekko on ollut tyttömme ristiäisissä, kaksissa häissä joista toisissa olin 6kk raskaana ja nyt näissä ystäväni häissä. Tykkään siitä todella paljon, mutta helman pituus taitaa olla itselleni jo hieman liian lyhyt. Muuten mekon värimaailma on täydellinen eikä mallissakaan ole valittamista, paitsi se helma. Sukkahousut olivat huono valinta, mukavuutensa ja värinsä puolesta, mutta juuri tuon helman takia en osannut olla ilmankaan. Samoin hennesistä ostamani korkkarit olivat todella huonot ja varpaat huusivat hoosiannaa jo kirkossa. Ärsyttävää, sillä yleensä en osta mitään tuollaisia hetken mielijohteesta johtuvia ostoksia, mutta kai muhun iski joku hääpaniikki. Murh, tyhmä minä! Korkkarit otin pois jo ennen puoltayötä ja tanssin ja kuljin paljainjaloin.
Niin ja entäs sitten nuo hiukset? Ne lyhenivät todella paljon ja vitsi miten mä tykkään niistä. Tehtiin kampaajan kanssa niihin rennot laineet ja parilla pinnillä kiinni sivuille. Helppoa ja juuri minua. Lapset eivät olleet tunnistaa ja mieskin katsoi pitkään ja lopulta sanoi: ” No, on se ihan nätti. ”
Aawww.
Mulla on semmonen fiilis, etten ole hetkeen luopumassa tästä mallista. Se saisi ehkä olla vielä inan lyhyempi, mutta pikkuhiljaa ettei lähde kokonaan lapasesta.