Viikot paketissa
Tämä postaus-sarja on ollut varmaan parin viikon verran hieman tauolla, mutta ihan syystä. Yksinkertaisesti aika hektiset viikot ovat iltaisin verottaneet niin paljon, etten ole jaksanut istua alas koneelle ja tehdä niistä minkäänlaista yhteenvetoa.
Mutta, nyt voisin kuitenkin koota yhteen näiden kuluneen parin viikon juttuja ja ajatuksia.
Ready? Let`s go.
—
MUA ÄRSYTTÄÄ, että meidän naapurin nuori pariskunta erosi ja miehellä on uusi tyttöystävä, jolla on kaksi verenhimoista koiraa. Toinen näistä koirista on jo kerran karannut, kussut meidän pihalle ja melkein hyökännyt mun päälle pensasaidan välistä. Karkailun jälkeen he ovat alkaneet pitämään molempia koiria onneksi kiinni, mutta viimeksi tänään pelästyin kuoliaaksi, kun koira räksytti vihaisena aidan toisella puolella. Bruno ei onneksi ole moksiskaan, mutta sen verran kuitenkin pelkään lapsien puolesta, etten uskalla päästää lapsia lähelle aitaa.
Tässä yksi syy lisää, miksi haluan muuttaa kauas maalle.
” HALUU PUNASE KENGÄ JALKAA! ”
Poika on niin innoissaan uusista kengistään, että haluaisi pitää niitä ihan koko ajan. Niinku ihan koko ajan. Nukkuessa, sadekelillä, sisällä, takapihan terassilla. Ihan koko ajan, ihan missä tahansa.
Nää on hennesiltä ja maksoi muistaakseni alta kympin.
NÄMÄ KADUT KAUPUNGIN, HUVILAT JA PUUTARHAT.
Me käytiin juhannusviikolla Nummelassa. Meidän sukulaisia asuu siellä, mammani siskot ja niin asui myös edesmennyt mummini. Me käveltiin ylös aina Harjulle asti ja harhailtiin Harjun metsässä. Äitini on viettänyt lapsuuden kesiään Nummelassa ja myös meillä siskoilla on muistoja nimenomaan Harjulta.
KOLMAS TYÖHAASTATTELU, sellaisesa olin viime viikolla. Olin ihan tyystin unohtanut, että olin hakenut yhteen paikkaan jo ennen tätä nykyistä työpaikkaani. Juhannusviikolla sieltä soitettiin ja viikko siitä eteenpäin istuin haastateltavana. Omasta mielestä haastattelu meni todella, todella hyvin ja sain kehuja hyvästä ja vakuuttavasta työkokemuksestani…. mutta, en silti saanut paikkaa.
Ärsyttää, potuttaa ja veetuttaa. Vaikka tykkäänkin nykyisestä työpaikastani todella paljon, on kaikki täysin auki syksyyn asti ja pelaan jo varmuudeksi varman päälle hakemalla muita työpaikkoja, jos työni vaikka loppuvatkin.
PARIN VIIKON SOITETUIN JA IHANIN.
https://www.youtube.com/watch?v=A9XI1-ltitQ
TÄÄ ON NIIN IHANA BIISI! Lauloin tätä biisiä yksi päivä kun olin kylvettämässä lapsia samaa aikaa pikkiriikkisessä kylpyammeessa. Olin hetkeä aikaisemmin repinyt hiuksia päästäni, kun poika juoksi tahallaan päin terassinlämmitintä ja nauraa hekotti kun se osui seinään (?!!! ) kiivennyt aitaa pitkin, heittänyt ulkosohvan pehmusteet terassin lattialle ja peuhasi niiden seassa kuin hullu, oli tehnyt kiusaa pikkusiskolleen ja mitä vielä. Puuh! Ja siinä tätä biisiä laulaessani, poika katsoi syvälle silmiini ja antoi ihanimman hymynsä. Samalla mä unohdin kaikki aikaisemmat riehumiset ja ajattelin, että ” Niinpä. Mun pitää ottaa poika sellaisena kuin hän on. ”
Se oli hassu, ihana hetki.
PIENTÄ RIITTÄMÄTTÖMYYDEN TUNNETTA olen kokenut viimeisen kahden viikon aikana, nyt kun tyttökin on aloittanut kunnolla päiväkodin. On välillä todella vaikeeta riittää molemmille lapsille työpäivän jälkeen, kun molemmat haluavat mun 100% huomion, ja ymmärtäähän sen. Kun on itse tehnyt koko päivän töitä ja nähnyt lapset viimeksi aamulla pienessä kiireessä, on täysin ymmärrettävää, että molemmat roikkuvat samaa aikaa nilkassa. Enkä mä tietenkään voi huomioida molempia samaa aikaa ( siis pojan mielestä ) koska se on maailmanloppu jos pikkusisko on samaa aikaa sylissä ja saa samaa aikaa huomiota.
Voin kertoa, että välillä kiristää.
KUKA ON TAPPAJA? Olen ihan koukussa Salaisuuksia ja Valheita – sarjaan! Se on niin ärsyttävän hyvä! Mä olen koko ajan ollut sitä mieltä, että se vaimo on tappaja, mutta nyt en oo enää ollenkaan niin varma. Ärsyttävää! Seuraako joku muu sitä?