Elämä-vinkit, osa 2: suihku naamalle
Vuorossa seuraava elämä-vinkkini. Tämähän ei ole mikään uusi juttu varmastikaan monelle, mutta itse valaistuin asian suhteen vasta viime vuonna.
Asia on: kasvojen kosteutus jatkuvalla syötöllä.
Moni ensinnäkin luulee, että ihoaan ei tarvitse paljoa kosteuttaa, mutta moni on siinä väärässä. Sitten myös moni luulee että kasvoja kosteutetaan lähinnä illalla perusvoiteen avulla. Minäkin olin tässä uskossa todella, todella monta vuotta.
Läppärin edessä, kuivassa toimistoilmassa alkoi kuitenkin tuntua että ei se aamuin illoin rasvaaminen riitä, muuutta meikin päälle on vähän hankalaa lisätä kosteusvoidetta. (Poislukien ne onnekkaat jotka eivät tarvitse mitään meikkiä. Minä en lukeudu heihin, kiitos mm. kalpeuden ja näppyjeni.) Välillä teinkin niin että hipsin kesken päivän työpaikan vessaan pyyhkimään kasvojenpuhdistyspyyhkeillä naaman, laitoin kosteusvoidetta, odottelin hetken ja lisäsin meikkiä. Vähän turhan eksessiivinen prosessi kuitenkin.
Sitten hoksasin: kasvosuihkeet. Aikoinaan minulla oli jollain Aasian-lennolla sattumalta Lushista bongattu kosteuttava kasvosuihke, mutta se ei ollut hyvä vaan hieman ihoani ärsyttävä. En kuitenkaan tiennyt että sille on saatu vaihtoehtoja myös suomalaisten kauppojen hyllyille, ennenkuin kerrankin haahuilin apteekkiin silmät auki. Ostin Favoran suihkeen, ja vakuutuin konseptista. Nerokasta! Meikin päälle voi suihkia raikastusta vaikka kuinka paljon, tuntuu ihanalta ja näyttää hyvältä. Ainakin oman kokemukseni mukaan
Favoran suihkeen loputtua etsin toista, vastaavaa. Favoran ongelma oli iso koko, tuntui että laukussa on toinen vesipullo. Muistaakseni Köpiksen kentältä nappasin Cliniquen Moisture Surge-suihkeen, joka oli sekin ihan ok. Matkakokoinen pullo loppui äkkiä, ja seuraajiksi löytyi muutamakin vaihtoehto.
Tässä vaiheessa talvea suihkin vähintään viisi kertaa päivässä naamalleni jotain näistä.
Turblissin turvevesi sisältää vettä ja turvetta. Tämä on ihana, myöskin aika sattumanvarainen löytö Kaubamajan luonnonkosmetiikkaosastolta. Vetelee viimeisiään joten kohta alettava metsästämään netistä tai todennäköisemmin tehtävä päiväristeily Tallinnaan.
ACO Rescue Mist. Antioksidantit ja C-vitamiinit mainittu tuoteselosteessa, tuoksu hyvä, tuntuma kasvoilla myös. Tämä on uusin heräteostokseni.
The Body Shop Vitamin E Hydrating Face Mist. Joukon pettymys mutta käytän varmaan loppuun, tai lahjoitan äidille. Ruusuntuoksu on alkanut pikkuhiljaa tuntua vähän tympeältä eikä kosteutusominaisuudetkaan ole merkillepantavia.
Acon suihke on juuri nyt tehokäytössä, huomenna tiedossa onkin sopivasti junassa istumista joten olot on otolliset ihmiskokeelle.
Suosittelen siis avaamaan mieltänsä ajatukselle ja testaamaan! Kullekin löytynee sopivanlainen suihke koska valikoimaa on tosiaan alkanut näkyä tavarataloissa, nettikaupoissa ja apteekeissakin. Tähän mennessä testaamani suihkeet ovat kaikki olleet alle 15€ hintaisia, Turbliss alle kympin.