Kipinä

Hetken mielijohteesta sen tein pari kuukautta sitten. Pari sormien liikettä näppiksillä ja kohta tarvittiinkin erilaisia hansikkaita. 

Nyt on otettu tuntumaa kaviouraan ja katsottu suuriin silmiin. Pinnan alla vuosia kytenyt kipinä paukahti taas ja annoin siitä leimahtaa kunnon nuotion. Nyt on se hetki, kun on todella mahdollisuus. Enää ei tarvitse jossitella tai sitkutella. Ja tuntuu muuten mahtavalta. Juttu josta olen sataprosenttisen innoissani ja jonka tekeminen on täysin omissa käsissäni. 

Ja mitäs nyt sitten? Vähintään kerran viikossa nousen hevosen selkään. Aloitetaan nyt niin. 

(Poikaystäväni mukaan tosin vaikuttaa siltä, että pian joka viikonpäivälle on ratsutettava tai kaksi. Ja sitten oma ja sitten saatava oma tallikin. Vähän liioiteltua minusta ja sitä paitsi Tampereen keskustassa ei hirveästi ole myynnissä kiinteistöjä omalla tallilla.)

On se ihanaa.