Out of Tampere

Tällä hetkellä olen siitä onnekkaassa asemassa etten ole sidottu kellokorttiin, työpöytään, tietyn aikaikkunan sisällä suoritettavaan lounaaseen tai toimisto-osoitteeseen. Sen sijaan teen töitä milloin missäkin, ja viime viikon väsäilinkin niitä maamme pääkaupungissa. Vaihtelun ja kummilapseni vuoksi.

Muutakin kuin töitä tuli toki tehtyä. Tykkään Tampereesta mutta ihan kaikkea meillä ei ole. Olen asunut myös Helsingissä ja nyt aina kun käyn siellä, tuntuu että jotain pitää tehdä mitä kotona kosken partaalla ei voi. 

Lauantaina suuntasinkin Pohjoiselle Rautatienkadulle Luomukseen, eli Luonnontieteelliseen Keskusmuseoon, seurana pari pikkutyyppiä. 

001004.jpg

Olen aina ollut melkoinen information junkie (kröh lapsena lueskelin tietosanakirjoja huvikseni) ja museot on mielestäni ihan huippupaikkoja viettää harmaita kaamospäiviä. Nyt mukana oli kuitenkin kaksi mini-ihmistä jotka ei jaksaneet perehtyä jokaiseen faktalappuseen. Päinvastoin, mentiin vain sen mukaan mikä milloinkin kiinnitti huomionsa, kiertojärjestyksestä piittaamatta. Ja aivan onnistunut oli tämäkin visiitti, saatiin kaikki paljon irti vierailustamme. 

Museosta suunnattiin syömään. Mäkkäri olisi kuulemma kelvannut, mutta itse kallistuin toisenlaiseen lämpimään herkkuun. 

002004_0.jpg

Tampereella on paljon hyviä ruokamestoja, mutta blinien suhteen olen saanut vähän pettyä. Toisin kävi, odotetusti, The Cockin blinin suhteen. 

 

Kiitos siis taas Helsinki. Illalla palasin kotiin Manseen lemppariani My Favourite Murderia kuunnellen, lempparini poikaystäväni kainaloon. Helsinki tosin kutsuu taas ensi viikolla mutta neukkareissa nyt ei paljon huomaa missä kaupungissa onkaan. 

Työ ja raha Matkat Työ