Enemmän nollatavoitteita = enemmän onnea

Yksi inhoamistani kysymyksistä on ”missä näet itsesi viiden vuoden päästä”. Tuo työhaastattelujen vakiolausahdus on ruvennut näkymään milloin missäkin muualla. Sitä heitellään illanvietoissa ja erilaisissa artikkeleissa ja blogikirjoituksissa joiden aiheena on elämän parantaminen ja tavoitteellisuuden hehkutus. 

Rehellinen vastaus tuohon kysymykseen meiltä kaikilta on ”en tiedä”. Kukaan ei näe tulevaisuuteen ja meidän kaikkien elämässä voi koska tahansa tapahtua isoja ja pieniä asioita, joihin ei voida itse vaikuttaa. Tavoitteellisuudessahan ei ole yhtikäs mitään vikaa. Minä en kuitenkaan pidä siitä ajatuksesta, että koko ajan oltaisiin menossa jotakin maalia kohti. Elämä menee siinä nimittäin ohi. Ja aina kun tuo inhokki tulee jossain vastaan, mietin mieluummin missä olin viisi vuotta sitten. Totuus on nimittäin se, etten viisi vuotta sitten osannut kuvitellakaan mitä kaikkea olen kokenut ja mihin olen päätynyt. Siksi on ihan helvetin hienoa että olen elänyt elämääni enkä vain edennyt kohti tavoitteitani. Niitäkin oli, mutta onneksi päästin niistä irti ajoissa sillä nyt olisi muutamakin pettymys vyön alla. Nyt ei, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. 

Siispä tänäkin tiistaina muistan, että elämä on juuri nyt tasan niin hyvää kuin se ikinä on ollut ja voi olla.