Kävin naamahuollossa juuri. Asettuessani pöydälle minulta kysyttiin että mitä kuuluu, ja ihan automaattisesti vastasin vain että ”noo töitä vaan”.

Tuli ihan tyhmä fiilis siitä. Minä olen tehnyt paljon töitä viimeisen vuoden ajan työntekoni kanssa, pohtinut asennettani ja kamppaillut sitä vastaan että olisin vain työni. En halua että minulla on kiire, paine, ja että työ on se tärkein ja isoin minua määrittävä tekijä. En. 

Joten mitä minulle oikeasti kuuluu?

Hyvää, kiitos. Viime aikoina olen muunmuassa ilmajoogannut ja ratsastanut. Molemmat on olleet niin kivaa tekemistä, että ihmettelin vain miksi illalla sitten väsytti ja nälätti. Mutta kun ei se kolmen tunnin ulkoilu hevosen kanssa vaan tunnu treeniltä.

Olen myös lukenut Rosa Meriläisen ja Saara Särmän huippukirjaa Anna mennä. Luulen että olen entistä enemmän nyt Rosan ja Saaran fani.

Ja sitten olen vain käpertynyt kainaloon. Tuijotellut telkkaria, nukkunut pitkään, juonut lasin tai kaksi viiniä. Olen katsellut ikkunan takana heilahtelevia säätiloja ja ajatellut mökkirantaa. Ihan pian on sen aika.