Itseään etsimässä
Mä olen aina pitänyt itseäni ulospäin suuntautuneena ja mölyävänä, äänekkäänä ihmisenä. Siis sen jälkeen kun lapsuusajan ujoudesta ja arkuudesta selvisin.
Mölyäminen on ollut minulle myös jonkinlainen selviytymiskeino. Jos pidän tarpeeksi ääntä, kukaan ei huomaa epävarmuuksiani.
Kuitenkin olen aina rakastanut hiljaisuutta ja yksin olemista. Istuminen yksin hiljaisessa metsässä tai rannalla kirjan ja kirjoitusvälineiden kanssa on lähes parasta mitä tiedän. Kammoksun ruuhkia ja paikkoja missä on liikaa ihmisiä jotka törmäilevät toisiinsa. Minä en pidä ihmisistä. Rakastan omia ihmisiäni, mutta en pidä ihmisistä.
Jäin siis miettimään. Yhä enenevässä määrin sulkeudun omaan elämääni, en käy bileissä enkä pippaloissa, työni hoidan hissuksiin suomalaisella tarkkuudella ja tehokkuudella. Small talk kulttuuri on jossain määrin ärsyttävää. Jos minä kysyn kuulumisia, haluan myös oikeasti tietää mitä toiselle kuuluu.
Olen tehnyt vuosia töitä asiakaspalvelussa ja vuosia hoitoalalla. Silloin käytin tekosyynä kotona viihtymiselleni sitä, että tapaan päivittäin niin paljon ihmisiä, että ihmismittani tulee täyteen. Olen aina pitänyt kummastakin työstä, mutta töiden jälkeen olin usein henkisesti hyvin väsynyt. Mitä enemmän ihmisiä, sitä enemmän kaipaan omaa rauhaa.
Voiko olla niin, että ympäristön painostus on muokannut minut metelöimään? Voiko olla niin, että koska sitä on minulta odotettu, minun on ollut pakko vastata odotuksiin ja toimia niin?
Nyt kun asun kaukana sukulaisista ja ystävistäni, voin muokata maailmani itse. Kukaan ei odota minulta mitää, kukaan ei vaadi minulta mitään. Ukkokulta tuntee minut sellaisena kuin olen eikä vaadi minua olemaan mitään muuta.
Voiko olla niin että se minkä ennen luulin olevan ujoutta, onkin persoonallisuus minkä olen yrittänyt haudata. Haudata, koska se ei oikein ole istunut kokonaisuuteen? Tuleeko minusta nyt vihdoin minä? Vai onko minäni muuttumassa? Voiko ihminen muuttua vanhetessaan täysin toisenlaiseksi vai onko se vain uskallusta päästää oma luonteensa esiin välittämättä ympäröivistä mielipiteistä? Hiljaisemmat ihmiset kun ovat hieman kummeksuttuja eikä tokikaan niin hyväksyttyjä kuin sosiaalisemmat ihmistyypit.
Tässä näitä kevyitä perjantai-ajatuksia, mukavaa viikonlopun alkua 🙂
