En ole juuri koskaan kipeä. Saattaa mennä vuosi jollei ylikin niin etten ole kipeänä kertaakaan.

Nyt olen. Pää tuntuu huteralta ja kurkussa kasvaa kaktus. Silmät tuntuvat hiekkaisilta ja väsyttää.

Mä en myöskään osaa olla kipeä. Mä olen siinä maailman huonoin. Eikä kyse ole siis siitä etten tykkää olla kipeä (kuka hullu tykkäisi) vaan mä en vaan oikeasti osaa.

Mulla on tasan kaksi vaihtoehtoa kipeänä olemiseen.

 Joko en ota huomioon lainkaan sitä että mahdollisesti kuuluisi levätä ja ottaa iisisti, vaan painallan tukka putkella menemään  tokaisten matkallani että mulla ei oo nyt aikaa tälläiseen.

Toinen vaihtoehto on, että sairastun Man Fluhun ja raahaudun ympäri kämppää marttyyrina siitä, että jouduin nousemaan ja hakemaan itse lisää nessuja. Kukaan ei TAASKAAN voi YHTÄÄN huomata kuinka huono olo mulla on eikä kukaan TAASKAAN hoida mua YHTÄÄN (todellisuudessa pojat on kantaneet mulle mehua ja taikajuomaa, leipää ja sirkushuveja koko illan jotta olisin edes hetken hiljaa)  Itken ja valitan kuinka kaikki on mua vastaan ja universumi yrittää tuhota mut.

Tällä hetkellä on menossa tää jälkimmäinen vaihtoehto. Täällä palkalliset sairaslomat on luksusta mitä ei joka duunari tunnekaan, joten jouduin raahautumaan toimistoon. Koko työmatkan valitin ukkokullalle kuinka elämä on paskaa ja hän kiltisti kuunteli, silitti hiuksista ja vakuutti että selviän kyllä hengissä tästäkin taudista. Tultuani toimistolle odotin tietenkin mieletöntä vastaanottokomiteaa voivottelemaan kuinka kipeältä näytänkään ja jaksanko nyt varmasti koko päivän, että pitäisikö nyt kuitenkin lähteä kotiin.

Miten murskatulta tuntuikaan kun kukaan ei edes huomannut kuinka kipeä olenkaan, mutta kuinka urheasti raahauduin kuitenkin töihin!

Mulle ei myöskään koskaan nouse kuume niin että saisin nukuttua päivän tai pari sitä pois, vaan flunssa jää sellasena puolihölmönä pyörimään ympärille. Taidan olla sen verran ilkee luonne ettei se uskalla kunnolla painaa päälle vaan turvallisempaa on ruoskia sieltä vähän kauempaa.

Tämähän siis tarkoittaa sitä etten edes nuku, vaan olen hereillä valittamassa tästä mun kamalasta taudista, jollaista kukaan ei ole varmasti kokenut paitsi minä.

Kaikki kunnioitus kotijoukkoja kohtaan, ne on varmasti sisimmässään äärimmäisen onnellisia siitä että kun tästä selvitään, seuraava koitos on toivottavasti taas vasta joskus ensi talvena.

Mutta kohta vällyjen alle inkivääri-valkosipuli-sitruunataikajuoman kanssa, mitä ukkokulta mulle rakkaudella keitteli.  Perhesovun vuoksi toivon pikaista paranemista.

Valivaliterveisin, köh-köh.