Brita-kakku suklaalla höystettynä
Täytin maaliskuun puolessa välissä hurjat 30 vuotta ja vaikka juhlistamme tätä isommalla porukalla vasta ensi kuussa niin halusin silti leipoa kakun myös oikeana päivänä. Tällä kertaa päätin tehdä suklaisen Brita-kakun jonka reseptin löysin ruotsalaisesta Allers-lehdestä. Ohjeen mukainen taikinamäärä jäi kovin pieneksi eikä se olisi riittänyt koko uunipellille joten loppupeleissä sovelsin reseptiä aika paljon. Täytin kakun kermavaahdolla sekä viime kesänä poimimillani mustikoilla ja vadelmilla. Lopputulos oli muokkailusta riippumatta oikein onnistunut ja odotankin nyt kesää jotta voin tehdä kakun uudestaan ja täyttää sen tuoreilla marjoilla.
Valiolta löytyy hyvä Brita-kakun perusresepti, jotta saat siihen suklaista makua ei oikeastaan tarvitse tehdä muuta kuin lisätä taikinaan muutama lusikallinen kaakaojauhoja ja marenkiin suklaarouhetta. Mikäli haluat pohjasta paksumman niin voit tehdä taikinan perinteisen sokerikakkupohjan mukaan mutta erottele osa valkuaisista marenkia varten. Hyvä sokerikakun perusresepti löytyy esimerkiksi Kinuskikissan sivuilta. Voin myös yrittää muistella miten itse kakun loppupeleissä tein mikäli joku kaipaa tarkempaa reseptiä 🙂