Kurre tuli kylään
Kolminkertaista iloa pikkurahalla -postauksessa kerroin miten hauskaa on katsella kun linnut ja pihamme kurre käyvät mussuttamassa talipalloja. Aiemmin emme ole onnistuneet saamaan kurrea kuvaan sillä se on aina pikaisesti hävinnyt kun olemme kaivaneet kameraa esille. Nyt saimme kuitenkin muutaman hyvän kuvan sillä näköjään herra Orava oli päättänyt ettemme olekaan pelottavia ja se jatkoi rauhassa lounastamista vaikka seisoin noin puolen metrin päässä kamera kädessä. Myös kissa pääsi aitiopaikalle tutkailemaan tätä pörröistä vierasta silmästä silmään sillä mikään ei tuntunt sitä hetkauttavan.