Aamiaistreffit

Aamiaistreffit

Ystäväpariskuntamme kotiutui muutama viikko sitten yli puoli vuotta kestäneeltä työkomennukselta Uudesta Seelannista ja viime viikonloppuna koitti ihana jälleennäkeminen. Ravintolatreffien sijaan kutsuimme heidät ja toisenkin pariskunnan sunnuntaiaamuna aamiaiselle. Kovasti meitä tämä kyllä nauratti ja totesimme että taidamme nykyään olla aika vanhoja kun illanistujaiset ovat muuttuneet yhteisiksi aamiaisiksi. Tarjolla meillä oli hyvin perinteisiä aamiaisjuttuja; erilaisia leipiä, kinkkuja, […]

Lähtö kohti Isoa Omenaa

Lähtö kohti Isoa Omenaa

Jo heti tyttömme syntymän jälkeen päätimme toteuttaa pitkäaikaisen haaveen, nimittäin yhteisen reissun Nykiin. Alkuperäinen idea oli lähteä matkaan jo loppukesästä mutta matkojen ollessa huomattavasti edullisempia nyt syksyn puolella niin siirsimme lähtöä muutamalla kuukaudella. Tänään odotus on ohi ja suuntaamme kohti lentokenttää. Arvatkaa vaan onko tässä vähän jännityksellä näitä lakkoilu-uutisia seurattu. Auton vuokraaminenkin jäi ihan viime […]

Lauantaina herkutellen

Lauantaina herkutellen

Lauantaina lähdimme ystäväni kanssa nauttimaan Klaus K:n Fashion brunssista kun molempien miehet olivat viettämässä poikien viikonloppua. Tällä kertaa brunssin teemana oli Mariela Sarkiman kauneusbrunssi. Ruokailun aikana saimme nauttia sekä Benny Ninjan vogue-tanssista että upeasta meikki- ja kampausnäytöksestä. Vierailla oli myös mahdollisuus käydä pikameikissä, -kampauksessa tai -manikyyrissä. Meillä oli niin paljon juteltavaa ettemme loppupeleissä meikattaviksi ehtineet […]