Första advent
Olen luita ja ytimiä myöten jouluihminen. Joulu on aina ollut minulle juhlapyhistä se kaikista rakkain ja se jota oikeasti odotan innolla joka vuosi. Tänä vuonna asiat kuitenkin ovat toisin ja tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun tuntuu siltä että minulle on aivan sama tuleeko se joulu vai ei. Olin niin kovasti odottanut meidän pienen perheen ensimmäistä yhteistä joulua mutta kohtalo päätti toisin. Olin jopa niin tympiintynyt koko jouluun että ihan tosissani katselin matkoja sinne missä pippuri kasvaa, jos pippuri nyt Thaimaassa kasvaa. Olisin ollut valmis luopumaan kaikista perinteistä (lue jouluruuista) ja leikkimään ettei joulua ole eikä tule.
Mutta kuinkas sitten kävikään. Niin se joulutunnelma vaan on hiipinyt tähänkin sydämeen ja löysin itseni adventtikynttelikköä askartelemasta. Ja suunnitelmissa on askarrella vielä kranssi jonka ripustan olohuoneemme ikkunaan. Ja ne joulukortitkin pitäisi pian tehdä. Olen myös jo hieman antanut ajatusten lipua jouluruokien puolelle kun olen erilaisia kakkuja ja muita leipomuksia päässä pyöritellyt. Emme siis kaikesta huolimatta ole matkalle lähdössä vaikka pitkä joululoma onkin tiedossa, vaan vietämme pyhät kotona omien rakkaiden ympäröimänä. Tunnelmallista joulun odotusta kaikille!