Onni on ihanat työkaverit
Olimme eilen sopineet työkevereideni kanssa että tavataan kahvittelun merkeissä ennen viikonloppua. Kun sitten saavuin paikalle niin meillä oli tavoista poiketen oikein kakkua joka tietenkin oli varsin iloinen yllätys. Kun työkaverini sitten sanoi että nyt kun olemme saaneet tämän pahaa-aavistamattoman kollegan paikalle niin voimme ojentaa tämän pienen lahjan. Minä siinä sitten ihmettelin että miten ihmeessä olen onnistunut missaamaan jonkun syntymäpäivän ennen kun tajusin että minähän olenkin se pahaa-aavistamaton kollega 😀 Ihanat työkaverini halusivat yllättää ja järjestivät ”läksiäiset” jo tässä vaiheessa etten vain arvaisi mitään ja nappiin meni kyllä näiden juonittelijoiden suunnitelma. Olen kyllä ollut todella onnekas kun maailmassa on työkaverit laitettu jakoon, ihania olette!
Paketista paljastui kauniin kortin lisäksi Marimekon Pallonen-body. Klassinen ja laadukas valinta klassikoista pitävälle naiselle 🙂