Palasin eilen pitkältä viikonlopulta Lapin kauniista ruskamaisemista. Saimme koko reissun ajan nauttia todella mahtavasta säästä ja ystäviemme hyvästä seurasta. Tästä huolimatta mieleeni hiipi joka päivä ajatus ”Minun ei pitäisi olla täällä, vaan kotona, vauvan kanssa”. Tämä mökkireissu ei alkukesästä millään tavalla kuulunut meidän suunnitelmiin vaan päätimme vasta vähän aikaa sitten lähteä koska ”se nyt onkin mahdollista”. Haluaisin niin kovasti pysytä nauttimaan näistä hetkistä sen sijaan että ajattelen että minun kuuluisi olla jossain muualla, tekemässä ihan muita juttuja. Surusta huolimatta pitäisi yrittää olla myös henkisesti läsnä ettei nämä hienot kokemukset mene hukkaan sillä kohtalo nyt vain päätti että tämä on minun todellisuutta tällä hetkellä. Mutta silti en voi olla ajattelematta minkälainen arkeni nyt olisi jos kohtalo vain olisi päättänyt toisin.