Kun ilo muuttuu suruksi
Kohtukuolema. Sana joka ei kuulunut sanavarastooni vielä kuukausi sitten ja jota ilman olisin pärjännyt paremmin kuin hyvin. Elämämme teki täyskäännöksen heinäkuun alussa kun kaunis tyttäremme ultrassa todettiin kuolleeksi, noin kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa. Synnytys käynnistettiin heti seuraavana päivänä ja oma ihana pienokaisemme syntyi vielä samana iltana. Painoa hänellä oli 1400g ja pituutta 41cm. Tukkaakin oli paljon ja se oli tummaa, aivan kuten minulla on ollut. Kaikin puolin maailman kaunein ja täydellisin pieni ihminen.
Kuolinsyy oli todennäköisesti hapenpuute mutta tarkempaa selitystä miksi happi ei ole kulkenut ei osattu sanoa. Luultavaa on että napanuora on jäänyt jotenkin puristuksiin tai ollut liian tiukasti vauvan ympärillä. Todella kovasti odotettu ja täysin terve vauva siis menehtyi ihan käsittämättömän vahingon ja huonon tuurin takia. Tällä kertaa elämä pääsi kyllä yllättämään pahimmalla mahdollisella tavalla ja osoittamaan miten epäreilu maailma joskus on.
Blogin kohtaloa en vielä ole päättänyt sillä en tiedä haluanko asiasta sen enempää kirjoitella. Mutta samalla tuntuu etten voi muistakaan asioista kirjoittaa sillä suru ja menetys ovat koko ajan läsnä ja muut asiat eivät kunnolla jaksa kiinnostaa. Taidan antaa ajan hieman kulua ja katsoa ihan fiiliksen mukaan.
