Tekosyyt loppuivat nyt

img_6375.jpg

Olen valitellut äidilleni etten osaa tehdä ruskeakastiketta. Miten tällainen perustaito voi olla niin vaikea oppia? No, onneksi en ole ainoa joka on näin tumpelo, kastikkeen tekeminen ei myöskään onnistu anopiltani joka muuten tekee todella hyvää ruokaa. Joten enköhän minäkin ilman tuota taitoa pärjäisi mutta silti ärsyttää.

Äidin mukaan yksi hyvän kastikkeen saloista on valurautapannu enkä omista sellaista. Tai tähän asti en ole sellaista omistanut mutta voitte varmaankin arvata mitä äidin antamasta syntymäpäivälahjasta paljastui. Nyt en voi enää syyttää pannua ellei kastike onnistu ja tekosyyt taisivat loppua tähän. Ei taida muu auttaa kun aloitta harjoittelu…

Koti Ruoka ja juoma

Testattu: Krullan brunssi

Juhlistimme viime viikonloppuna synttäreitäni Krullan brunssilla. Viikonloppubrunssin hinta on 23 euroa ja ruoka on tarjolla buffetissa. Plussana moneen muuhun paikkaan verrattuna niin hinta sisältää yhden erikoiskahvin, teen tai kaakaon.

img_6356.jpg

img_6357.jpg

img_6366.jpg

Tarjoilu oli todella ruokaisa, jopa hitusen liian ruokaisa meidän makuumme sillä tulimme paikalle heti klo 9 jälkeen. Olisimme kaivannet hieman enemmän aamiaismaisia vaihtoehtoja ja leipävalikoima olisi voinut olla monipuolisempi. Ruoka oli kuitenkin todella maukasta ja laadukasta ja olen varma että mikäli olisimme tulleet paikalle hieman myöhemmin niin tarjoilut olisivat maistuneet paremmin.

Puheenaiheet Ruoka ja juoma Höpsöä