Tuuletusta ja puolukan poimintaa

Kaiken tapahtuneen keskellä olen huomannut saaneeni uuden ihanan ystävän. Yhteydenpitomme alkoi sähköpostin välityksellä vertaistuen merkeissä sillä lapsiemme kuoleman välissä ei ole kuin vajaa kuukausi. Huomasimme kuitenkin pian että meillä on paljon muutakin yhteistä ja kun ensimmäisen kerran tapasimme tuntui heti siltä kun olisimme tunteneet toisemme jo pidemmän aikaa. On todella rentouttavaa jutella samaa kokeneen kanssa sillä hän ei sääli eikä tuomitse ja voimme yhdessä nauraa kaiken maailman hassuille ajatuksille mitä päässää välillä liikkuu. Eilen meillä oli jälleen treffit ja kävimme yhdessä puolukassa. Marjasaalis jäi ikävä kyllä odotettua pienemmäksi mutta aivot pääsi taas todellakin tuulettumaan ja tuon rakkaan miesparan ei tarvitse olla vastaanottamassa kaikkia minun höpinöitäni. En usko että vertaistukiryhmät olisivat minun juttuni mutta yksi vertaistukiystävä on kyllä kultaakin kalliimpaa, kiitos että olet olemassa <3