Kävelin Espanjan halki – tämän opin matkalla
Kävelin toukokuussa Camino de Santiagon ranskalaisen reitin. Oli päiviä jolloin rakastin sitä ja päiviä jolloin vihasin sitä. Joka päivä pistin kuitenkin aamulla repun selkään ja ajattelin elämää. Tämä jäi käteen.
Joku on aina edellä. Joku on reitillä aina edellä. Joku lähtee aikaisemmin ja tulee aikaisemmin seuraavaan kohteeseen. Joku kävelee nopeammin ja on paremmassa kunnossa, tuskin edes hengästyy ylämäessä. Joku näkyy aina edellä kävelemässä, ellet sitten lähde aamulla matkaan viideltä. Ja se nyt vaan on turhaa käyttää omaa vaellusta sen murehtimiseen. Camino ei ole kilpailu (välttämättä), vaan jokaisen on edettävä omaan tahtiin omalla reitillä.
Samoin on elämässä muutenkin, joku on aina näennäisesti edellä. Hienommissa työpaikoissa, upeammassa parisuhteessa tai kiiltävämmissä hiuksissa. Joku etenee aina paremmin. Eikä sillekään voi juuri muuta kuin lakata murhehtimasta ja keskittyä omaan suoritukseen. Et voi toteuttaa omaa elämänpolkuasi (kyllä, Coelhot on luettu) jonkun toisen tahtiin. Et voi loputtomasti stressata siitä ovatko muut elämässä edellä ja miksi ette etene samaan tahtiin. Ettehän te edes ole välttämättä samalla reitillä. Minun Caminolla lähdettiin aamulla aikaisin, käveltiin noin 30 kilometriä päivässä, pidettiin paljon taukoja ja kuunneltiin ysäripoppia. Jonkun toisen reitillä edetään toiseen tahtiin.
Tämän kun tajusin muutaman päivän jälkeen, muuttui kaikki huomattavasti helpommaksi. Lakkasin stressaamasta siitä mitä kuuluu tehdä ja missä kuuluu käydä ja keskityin vain omaan kävelyyn. Koskaan en ole nauttinut kävelystä yhtä paljon kuin silloin.
Universumi hoitaa. Universumilla on hienoja juttuja varattuna niille jotka uskaltavat heittäytyä ja joiden mieli on avoin uudelle. Kokonaan universumin varaan ei voi tuudittautua ja odotella kotona ihmeitä, mutta kun toteuttaa itseään ja pyrkii ahkerasti eteenpäin omalla elämänpolullaan, on universumilla tapana huomata se.
Niinpä viimeistään nyt voi lakata stressaamasta. Universumi nimittäin antaa sinulle juuri sen mitä tarvitset kun olet sille oikeasti valmis. Minun Caminon kohdalla universumi puuttui asiaan kun olin kävellyt viikon ja olin henkisesti ja fyysisesti aivan lopussa.
Lakkaa tuijottamasta aurinkoa ja tee jotain. Voit tuijottaa suoraan aurinkoa, siristää silmiä ja saada päänsäryn, tai voit tehdä jotain mikä satuttaa vähemmän. Sinä päätät.
Caminon tärkein oppi oli ehdottomasti se että minä pystyn tähän ja moneen muuhunkin. Kun päivästä toiseen etenee ja ylittää itsensä uupumuksesta huolimatta, sitä alkaa viimein taas uskoa itseensä. Se vaatii muutaman tuskaisen päivän alkuun, mutta ennemmin tai myöhemmin omat rajat alkavat hahmottua, ja ennen kaikkea se milloin omia rajoja kuuluu ylittää.
Minulle itseäni viisaammat muistuttivat että minulla on valta ja vastuu omasta elämästäni. Voin takoa päätä seinään tai muuttaa elämääni.
Ja kuulkaa, sen juuri mikään ei ole muuttunut paitsi minun asenne omaa elämääni kohtaan.
