Ku kotiin tulis

On hassua miten joissain kaupungeissa tulee heti kotoisa olo ja toisissa taas kestää aikansa ennen kuin kaupunki alkaa tuntua edes jotenkin hahmotettavalta. Kun Budapest alkoi tuntua jotenkin omalta viimeisenä päivänä, tuntuu Zagrebissa heti siltä kuin olisin tullut kotiin. Jossa nyt vaan en ole vielä koskaan käynyt.

Takana on kuusi tuntia paahteista junamatkaa junassa, jossa ilmastointi ei toimi. Minä ja hytin vanhat naiset hikoilemme kilpaa, ja istun lähinnä yhdessä asennossa, ettei hiki vahingossakaan pääsisi pintaan. Junassa ohitin joukon piskuisia ja hylättyjä juna-asemia ja vielä piskuisempia viinitarhoja. Käytössä olevilla asemilla miehet seisovat asemarakennusten katolla ja viheltävät pilliin junan tullessa asemalle. Ollaan aika kaukana Helsingin Kalliosta ja Punavuoresta. Matkan edetessä väki vähenee vaunussa, ja lopulta olen jäljellä vain minä. Silloin on viileää ja ensimmäistä kertaa matkan aikana voi oikeasti vaihtaa asentoa.

Kun juna saapuu Zagrebiin, on ilta jo pitkällä. Asemalla ensimmäisenä vastaan tulee alttari, ja sen jälkeen joukko reppureissaajia. Tuntuu kun olisi tullut omiensa joukkoon.

—

Matkaoppaat kertovat, että Zagreb on vasta vähän aikaa sitten tullut oikeasti matkakohteeksi – aiemmin matkaajat suuntasivat suoraan Splitiin ja Dubrovnikiin rannoille, mutta nyt yhä useampi pysähtyy myös Zagrebissa. Monet tuntuvat huomanneen Zagbrebin potentiaalin, mutta Zagreb itse tuntuu olevan tästä autuaan tietämätön. Kaupunki on suuri, mutta mentaliteetti on edelleen kuin pienellä kylällä, jonka läpi menee yksi katu ja jossa kaikki tuntevat toisensa. Väki on vilpitöntä ja välitöntä. Kaupungin halki menevässä puistossa pienten puisten kojujen keskelle kerätään iltaisin joukko eri paria olevia huonekaluja ja lavalle nousee paikallisia artisteja. Kojuista voi ostaa katuruokaa ja –juomaa. Tapahtumasta ei tunnu olevan mitään virallista tietoa missään, mutta vastaavia tapahtumia on kaupungissa paljon. Kirpputoreja nyt vaan sikiää aukioille sunnuntaisin, eikä sitä kannata käydä uhmaamaan. Tunnelma on raukea mutta raikas, innokas mutta tyyni. Kaikki kutsutaan mukaan, mutta ei ny pidetä tästä meteliä. Rennosti vaan. Kaupungin tunnelmassa opettelen päästämään irti, kellumaan vähän aikaa virran mukana ja ottamaan kerrankin vastaan sen mitä annetaan.

Virrassa kelluessani bondailen hostellilla tavatun australialaisen Markin kanssa. Molemmat ovat nukkuneet yön huonosti, sillä samassa dormissa olleet miehet ovat kuorsanneet tavalla jota moottorisahat kadehtisivat. Aamulla miesten poistuttua huoneesta, Markin yläsängystä kuuluu huojentunut ”dear god finally!” Juttelemme Markin kanssa mukavia ja puhe kääntyy jatkuvasti ruokaan – kumpikaan vain ei kehtaa pyytää toista ruokaseuraksi. Lopulta puhumme oluen ääressä kaikesta, mutta ennen kaikkea matkustamisesta, hostellien asukeista ja lähtemisestä. Puhun vähän myös suosikistani, eli palaamisesta kotiin. Takaisin hostellilla istumme pienellä sohvalla lukemassa sähköposteja ja kohottottelemassa kulmia hostellissa yöpyvälle väelle kuin salaliittolaiset. 

Seuraavana aamuna ensimmäiseksi Mark kurottautuu alasänkyni puoleen ja kysyy sainko nukuttua. Vähän ku kotona olisi.

—

Zagrebin tipsini:

yövyin: Hostel Temza, täydellinen sijainti juna-aseman vieressä, halpa ja toimiva, kamalat tyynyt

tein: Museum of Broken Relationships (jos tsekkaat elämässäsi vain yhden museon, anna sen olla tämä. Langattoman netin salasana on just friends. just sayin’), Plitvice lakes (jos tsekkaat elämässäsi vain yhden kansallispuiston, anna sen olla tämä)

söin ja join: Caffe Gallery Lav, Velvet, Caffe Bar Melin (suosikkini), Mali Medo

—

Näin kesällä olen keskittynyt lähinnä seikkailemaan saarissa, syömään juustoja ja kuvaamaan varpaitani (tosi hienoa kynsilakkaa!), joten lähes ajantasaista herkkua löytyy Instagramista.