Bisnesmuija Berliinissä

En tiedä mitä ajattelin Berliinissä. Kuljin suuressa kaupungissa sumussa tapahtumasta toiseen ja bileistä toisiin. Puhuin Suomesta tuntemattomien kanssa. Seikkailin junilla ja metroilla ympäri kaupunkia. Jossain vaiheessa tajuan että ainoat sekunnit nähdä kaupunkia ovat auringon jo laskettua, joten päätän vaan suosiolla viettää illat tuttujen kanssa. 

Jotenkin pressitapahtumassa päädyn juttusille kaupungissa asuvan suomalaisen miehen kanssa. Myöhemmin huomaan puhuvani vain hänen kanssaan. Tapahtumassa mies on mielenkiintoinen, hauska ja älykäs. Pitkä ja melko komeakin. Mies ihmettelee kuinka 24-vuotiaana luon uraa ja teen täyttä päivää. Kutsuu bisnesmuijaksi. Yritän selittää kuinka kaikki saattaa paperilla näyttää nyvältä, ja että ulkoisesti saatankin näyttää siltä että tiedän mitä teen. Mitä enemmän alan ihmisiä tapaan, sitä selkeämmin tajuan olevani väärässä paikassa. Luultavasti väärällä alallakin. Tuntuu hassulta että jonkun mielestä minä olen bisneksessä kiinni kun suurimman osan ajasta ajattelen että mitähän helvettiä. Mies kertoo olleensa 30-vuotiaana ensimmäisissä oikeissa töissä eikä edelleenkään tiedä mitä on tekemässä. 

Hetkeä myöhemmin istumme falafelilla ja mies kertoo elämästään Berliinissä. Siitä kuinka Helsingissä ei olisi mitään, mutta Berliinin suomiyhteisössä saa kutsuja tapahtumiin ja on joku. Yhtiäkkiä koko tunnelma on tahmainen ja kun juomme olutta, vaikuttaa mies vähemmän innostavalta ja enemmän uurteiselta ja lamaantuneelta. Taustalla soi Itävallan Euroviisukarsinnat, ja rehellisesti kesittyisin karsintoihin paljon enemmän kuin miehen innottomaan ja pessimistiseen jorinaan. 

Kun lähdemme oluelta suuntaan metrolle. Mies toteaa että voidaanhan iltaa jatkaa samaan osoitteeseenkin. Hetkeäkään epäröimättä totean että kyllä parasta on nyt mennä hotelliin nukkumaan. Berliinin suomalainen it-mies ei varsinaisesti kiinnosta. 

Olen vähän pihalla siitä mitä oikein tapahtui. Mutta en niin pihalla etten huomaisi kuinka myöhäisillan metrossa nainen kutoo villasukkaa. Ja kuinka suuret ja raskaat räntähiutaleet kylmettävät luihin ja ytimiin asti. 

En niin pihalla ettenkö muistaisi mitä muuta mies sanoi oluella: ”Mitä sää sitten elämältä oikeasti haluat?”

 Siinä on kysymys johon ei ole vastausta. Jään harvoin sanattomaksi.