Yksin matkalla vaan ei yksinäinen
Tasaisin väliajoin tulee levoton olo, sellainen että pitää päästä toiseen kaupunkiin, toisille kulmille ja uusiin kahviloihin. Johonkin omalle seikkailulle, johonkin missä on tilaa omille ajatuksille. Useimmiten yksin kaupungilla vietetty päivä tekee tehtävänsä, välillä viikonloppu vieraassa kaupungissa. Välillä kolme viikkoa junissa, välillä kokonainen kesä toisessa maassa.
Yksin matkalla ei marssita kenenkään pillin mukaan, vaan mennään ja tehdään mitä huvittaa. Välillä päädytään metrossa tavatun miehen luokse, välillä istutaan koko päivä kahvilassa ja kirjoitetaan. Ensimmäisellä kerralla jännitti että uskaltaakohan sitä ja mitä nuokin minusta ajattelee, yksin matkalla. Sitten siihen tottuu ja alkaa olla jo vähän ylpeäkin. Kyllä, yksin matkalla. Ihan hyvin uskaltaa. Äiti laittaa usein viestejä ja kysyy että miksi ehdointahdoin haluan viettää monta viikkoa yksin. Minkä takia en kysy kavereita mukaan? Minkä takia haluan välttämättä viettää kesän kauneimman päivän yksin saaressa?
No siksi että pidän hiljaisuudesta ja siitä ettei minulta odoteta mitään. Siksi että tarvitsen säännöllisin ajoin annoksen yksinäisyyttä. Välillä isomman annoksen, välillä pienemmän. Yksinolo ei ahdista (paitsi hyvin, hyvin harvoin) vaan vapauttaa. Sitä oppii tuntemaan omat ääriviivansa. Sitä saa olla kaikille tuntematon ja tarkkailla kaikkea ja kaikkia. Oppii tuntemaan omat rajansa ja oppii sietämään itseään. Nauramaan omalle hölmöilylle ja rajoitteilleen. Pystyy myöntämään itselleen asioita kuten rentoudun parhaiten ollessani yksin kaukana kotoa.
Oppii elämään itsensä kanssa ja suhteessa muihin. Kaikesta selviää, maailma on täynnä hienoja ihmisiä. Matkalla tapaa hienoja ihmisiä jotka ovat elämässä hyvin lyhyen aikaa, kolmen hostelliyö ajan. Yhden kahvin ajan. Yhden vaelluksen ajan. Ja hyvä niin, sillä seuraavana päivänä tarvitsen taas tilaa kirjoittaa ajatuksistani. Tuntuu vapauttavalta että hypätä junaan eikä kukaan vaadi mitään. Maailma pyörii ja minä pyörin mukana, omaan tahtiini.
Kyse ei ole siitä etteikö elämässä olisi jo sellaisia ihmisiä joiden kanssa matkustaa. Kyse on siitä että vaikka sellaisia ihmisiä olisikin, niin sitä vaan haluaa olla yksin. Koska yksin matkustaminen ei koskaan ole tutkimusmatka vain uuteen kohteeseen. Se on tutkimusmatka, jolla seurasta ei pääse eroon vaikka tekisi mitä. Paras opetella pitämään siitä. Ja maisemista.
Juuri nyt istun lentokoneessa kohti Milanoa ja viikon mittaista sooloiluani. Aion kiipeillä Cinque Terren kalliolohkareilla, uida meressä ja juoda viiniä. Toivottavasti kirjoitan paljon. Toivottavasti merituuli on lämmin. Toivottavasti palaan takaisin entistä ehompana ja tyynempänä.
Lisää yksin matkustamisen riemuja täällä.
