”Oh so you love food? You’ll definitely love Krakow then”, hostellin respatyttö sanoo iloisesti ja rinkuloi kartalta erilaisia ravintoloita. ”Täällä mä syön kännissä, täällä on hyvää aamupalaa, täällä on hyviä drinkkejä”, tyttö toteaa ja ympyröi kartan kutakuinkin täyteen. Nälkäisenä heitän rinkan sängylle ja kahlaan kaupunkiin ruuan perässä. Sateen loputtua kaupunki on raikas, ja lauantai-iltapäivän kadut täynnä väkeä. Eksyn vahingossa kirkkojen pihoille ja puutarhoihin vältellessäni keskustan kauppakatuja ja väkeä. Kun nälkä alkaa yltyä, osun yhden respatytön suositteleman ravintolan ovelle ja pyydän listalta jotain mahdollisimman puolalaista. Itse aterian lisäksi saankin myös ruokaseuraa, kun suunnilleen ikäiseni puolalainen mies kysyy onko pöydässäni vapaata. Puhumme hänen opinnoistaan, Suomesta ja Puolasta. Hän kertoo ihailevansa sitä että matkustan yksin, ”I once travelled in Spain by myself. After two days everything started to look the same and taste the same. It was like living in a paper bag”, hän huokaa. Vakuutan pärjääväni matkalla yksinkin, mutta salaa muistelen vähän edellisiltä pitkiltä matkoilta päiviä jolloin olisin halunnut vain olla kotona syömässä sipsejä. Puhumme Krakovasta, minä kauniista mukulakivikaduista ja hän kaupungin nähtävyyksistä. 

Annosten ollessa lopuillaan hän ehdottaa että menisimme käymään Wawelin linnalla – hän voisi toimia henkilökohtaisena turistioppaanani. Tyyppi on fiksu ja huomaavainen, joten miksipä ei. Tällaistahan matkoilla usein tapahtuu kun on yksin. Paikallisen tapaan hän osoittelee eri ilmansuuntiin ja kertoo rakennuksista ja niiden tarinoista. ”Jos muistat Krakovasta jotain, muista tämä; Josefa Pilsudskiego oli kova jätkä, mennään katsomaan sen hautaa”, mies sanoo vakavana. Teräksisen arkun vierellä mies kertoo Pilsudskiegosta, mutta kaikki tieto valuu toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, sillä keskityn vaan naureskelemaan sisäisesti tyypin lapsenomaiselle innostukselle. ”Katso noita viiksiä, ja noita hiuksia, jätkä oli hipsteri jo ennen kuin hipstereitä oli edes keksitty.” Aivan. 

Kiertelemme linnan pihalla ja kun olemme taas kadulla, mies pysähtyy kysyy nimeäni ja kertoo itse olevansa Kuba. Sitten Kuba heittää hyvästit ja katoaa ihmisvilinään. En muista teräksiseen arkkuun haudatusta kovasta jätkästä mitään, sillä muistan lähinnä Kuban sanat: ”Muista olla miehille kiltti, me yritetään parhaamme mutta aina me ei silti vaan osata.” Niinpä. 

—

Keskustan vilskeestä ei tarvitse ottaa kuin muutama askel, ja tunnelma on kaupustelijoiden jälkeen täysin toinen. Kaikki tuntuu vähän pysähtyvän – niin askel kuin liikennekin, ja Krakova on kuin luotu sunnuntaikävelijöitä varten. Kadut ovat pullollaan kahviloita ja toinen toistaan vehreämpiä puistoja jotka kutsuvat haahuilemaan. 

Vaikka yleensä kuljen ruoka edellä, eksyn ensin valokuvanäyttelyyn ja vasta sitten kakkupalalle. Ilman suunnitelmia päätän lähteä hortoilemaan kohti juutalaista korttelia, jossa kaupungin helmet kuulemma sijaitsevat. On hipstereitä, korkealle kurottavia puita ja kapean kolkkoja katuja. Jos Pariisi kylpee ikuisessa vaaleankeltaisessa valossa, ja Helsinki aurinkoisella säällä kevyen kultaisessa, on Krakovan valo lempeää vaaleaa hohdetta, kuin kaikkea olisi vähän korostettu valokynällä. Nälän yllättäessä (miten nälkä voi yllättää jos syö koko ajan, kysyn vaan…) laahustan kaduilla päämäärättömästi. Näen ihmisjoukon poistuvan ravintolasta, ja pian huomaan istuvani jo pöydässä syömässä. Alkuillan auringonvalossa sisäpihalla leijailee jotain valkoista haituvaa. Tuntuu loppukesältä, vaikka vastahan kesä on aluillaan. Katselen huvittuneesti kuinka sisäpihalla ruokaileva väki huitoo haituvia pois lautasiltaan. Tämä siis, kunnes osa haituvista leijailee ravintolaan sisälle ja nenään, silloin pärskin kuin raivotautinen kissa. 

—

Ennen lähtöä palaan juutalaisille kortteleille valumaan kahviloihin. Kesä on viimein alkanut, terassit on avattu ja tuntuu huolettomalta. Ensimmäistä kertaa on kuuma. Istun kahvilan takapihalla, jossa istutaan nojatuoleilla, jotka ovat kaikki eri paria. Nojatuoleissa, joiden jouset tulevat melkein kankaan läpi. Pihan riippukeinut heiluvat tuulessa ja kahvilan yläkerrassa asuva mummo ripustaa natisevan parvekkeelle pyykkiä kuivumaan ja pian ilmassa tuoksuu raikas huuhteluaine. Maahan kaadettu sorakerros rapisee askelten alla. Tuntuu että Krakovaan voisin tulla vielä takaisinkin. Tulin, näin ja söin, mutta yöjuna Budapestiin kutsuu pian. Sitä ennen täytyy silti rapsuttaa vähän kahvilaan tulleen silmälasipäisen miehen koiraa. 

—

Nukuin:

Mosquito Hostel

Halpa, siisti ja hyvällä paikalla. Ihana henkilökunta, mutta omaan makuun vähän turhan bailuhostelli. Isolla porukalla olisi varmasti hauskaa. 

Söin ja join: (oikeesti, nää mestojen nimet…)

Gospoda Koko: halpa ja toimiva, erityisesti opiskelijoiden suosiossa ja tarjoilee pitkälle yöhön

Kolanko No 6: hyvää ruokaa ja hyvää olutta! Juutalaisten kortteleiden sydämessä

Bona: ihana yhdistelmä kahvilaa ja kirjakauppaa ihan linnan vieressä

Bomba: hyvää juustokakkua!

Finka: pehmeät sohvat ja pöydät tehty lastauslavoista, hyvää olutta

Charlotte: Krakovan Pariisi, ei paha!

Bal na Zablociu: syrjässä keskustassa, mutta aamupala on hyvä! MOCAKin (modernia taidetta) vieressä

Tein ja näin: Wawel Castle, vanha kaupunki, Galicia Jewish Museum, Auschwitz