Vuosi sitten tähän aikaan olin juuri päättänyt yhden elämäni tärkeimmistä vuosista. Tärkeimmistä siksi, että vuosi vaikutti merkittävästi siihen, missä olen nyt, ja vaikuttaa luultavasti vielä tätäkin voimakkaammin siihen, missä olen jonkin ajan kuluttua.

Vuosi sitten olin pitkästä aikaa kotona ja tärkeimpien lähellä, mutta samalla yhtäkkiä erossa uusista tärkeistä ja myös pitkästä aikaa itsekseni. Se oli outoa. Siihen piti tottua uudelleen. Arkeen piti tottua uudelleen.

Vuoden aikana ymmärsin, mitä haluan tehdä työkseni. Sain uusia sydänystäviä ja opin itsestäni paljon lisää.

Vuosi sitten tähän aikaan olin kuitenkin erittäin levoton. Menin kesäksi töihin ja pakottauduin rutiineihin, koska se tuntui parhaalta ratkaisulta. Olin vapaa tekemään oikeastaan mitä halusin, mutta tuntui, että tiesin kyllä, mihin olin matkalla. Halusin vain olla jo äkkiä perillä. Juoksin paljon ja mietin, että mitäköhän hittoa.

Nyt, vuosi eteenpäin, olen täällä ja tavallaan ihan eri tilanteessa. Monessa mielessä olen päässyt aika paljon eteenpäin. Kaikki tuntuu kuitenkin hämmentävän samalta. Olen myös edelleen levoton, mutta ehkä tunne liittyy johonkin suurempaan, johonkin, jonka aika ei ole vielä.

Viime keväänä, muutamia viikkoja tästä hetkestä merenrannassa näytti tältä.

Ja tänä iltana tältä. On rauhoittavaa, että jotkin tutut asiat eivät muutu, vaikka itse ei olisi sittenkään ihan varma, onko tai haluaako olla vielä perillä.