Työelämä lapsettomana

Unelmien ura ja lapsihaaveet, mahdoton yhtälö?

Olen siinä mielessä hyvässä tilanteessa että minulla on vakkari työ, työ jota rakastan. Jokaikinen aamu nautin siitä kun saan mennä töihin ja pääsen palvelemaan asiakkaita. Olen aina tiennyt mitä haluan tehdä työkseni ja uran valinta aikoinaan oli hyvin helppo. Pääsin haluamaani kouluun, työllistyin opiskelijana omalle alalle, valmistuin ja sain hyvän työpaikan. Viitisen vuotta tehtyäni työtä, vastuu lisääntyi esimiestyön muodossa.

Töiden ohella olen opiskellut kaksi muuta ammattitutkintoa ja tällähetkellä suoritan neljättä tutkintoani.

Olen aloittanut aina opiskelut ajattelematta että en voisi ryhtyä sellaiseen jos vaikka koulu jäisi kesken raskauden takia. Siinähän jäisi kesken. Silloin niin olisi tarkoitettu. Elän muutoinkin elämää ajattelematta että jos vaikka olisinkin silloin raskaana.

Jos ajattelisin näin niin elämä menisi täysin ohi ja tajuaisin kymmenen vuoden päästä että lapsihaaveen takia en tehnyt asioita joista unelmoin ja siltikään välttämättä en ole päässyt elämään lapsiperheen arkea.

Teen siis pitkiä päiviä töissä, opiskelen ja kouluttaudun jatkuvasti vapaa-ajallani.

Jotkut ehkä pitävät työnarkomaanina koska elämässäni ei paljoa muuta sisältöä ole. Kun he tietäisivät että olisin valmis luopumaan työmäärästä ja keskittymään lapsiin. Sitä harva töissä varmaan edes osaisi kuvitella, koska olen se joka on ensimmäisenä töissä ja lähtee viimeisenä. Lomallakin teen töitä.

Olen yrittänyt löytää harrastuksia jotka toimisivat vastapainona työlle, en ole löytänyt yhtäkään harrastusta joka toisi mielihyvää samalla tavalla kuin työnteko.

Tiedän että olisi se yksi asia jonka vuoksi vähentäisin työmäärääni. Se yksi asia joka toisi kaivattua sisältöä elämäämme.